Zacharias (t. Zachris, Sakari) Topelius (1818−1898) on yksi niistä kansallisista merkkihenkilöistä, jotka antoivat suomalaisuudelle sisällön. ”Topelius hahmotti ratkaisevasti Suomen kansan identiteetin” kirjoittaa Matti Klinge elämäkerrassaan Idylli ja uhka. Topeliuksen aatteita ja politiikkaa (1998).

Topeliuksen tunnettu vaikutus palautetaan usein erityisesti Maamme kirjaan, jota käytettiin kouluopetuksessa jopa 1960-luvulle saakka. Maamme kirjan suomalaiset ovat karun maansa sitkeäksi ja työteliääksi koulimaa kansaa, joka katsoo pitkälle eteenpäin. Koivu ja tähti -satu on yksi Topeliuksen tunnetuimmista saduista. Se julkaistiin kokoelmassa Lukemisia lapsille (ruots. Läsningar för barn 1865−1896, ilmestyi suomeksi vuodesta 1874 alkaen).

Koivu ja tähti kertoo pojasta ja tytöstä, sisaruksista, jotka on viety vieraalle maalle, ja heidän kaipuustaan ja matkastaan kotiin. Lapset ovat eläneet vieraalla maalla kymmenen vuotta ja heitä kohdellaan hyvin. Rauhan tultua sodan, nälän ja tautien piinaamaan Suomeen lapset haluavat palata kotiin, vaikka tietävät maan edelleen köyhäksi.

Koivun ja tähden kertomus on monella tavalla käänteinen sille, mitä maailmassa tänä päivänä tapahtuu. Topeliuksen sadussa köyhä konfliktien piinaama maa on Suomi ja vaeltajat suomalaisia lapsia, jotka palaavat kotiin vieraisiin maihin pakenemisen sijaan. Vaikka koti on kaukana, käy Koivussa ja tähdessä moni asia hyvin. Poika tekee tukevan sauvan suojellakseen itseään ja sisartaan, mutta sitä ei tarvita. Sen sijaan lapset kohtaavat vieraanvaraisuutta ja myötätuntoa niin vieraalla maalla kuin Suomessakin, toisin kuin monet vaeltamaan pakotetut ihmiset näinä päivinä.

Nykylukijan huomion Koivu ja tähti kiinnittää siihen, miten Suomen tilanne on sadun kirjoittamisen ajoista muuttunut. Ilmestymisaikanaankin Koivu ja tähti käänsi katseen suomalaisuuden perustuksille, ja sen avainkohta on lopussa. Kun lapset ovat löytäneet kotiin, poika sanoo sisarelleen, että enää emme pyri edemmäs. Isä on toista mieltä. Sadun lopussa isä sanoo koivun merkitsevän isänmaata ja tähden ”ijäistä elämätä”. Hän käskee lastensa tehdä työtä isänmaan eteen ja jatkaa vaeltamista “ijäistä tarkoitusta” varten.

Koivun ja tähden taustalla vaikuttaa 1870-luvulla tyypillinen näkemys Suomesta köyhänä maana ja suomalaisista vähäpätöisenä kansana. 1800-luvun lopulla maa kuitenkin kehittyi nopeasti ja siitä oli tuleva eteenpäin pyrkivä ja edistyksellinen itsenäinen kansakunta. Koivun ja tähden lopussa isä kehottaa lapsiaan liittymään tähän ponnisteluun lupaavan tulevaisuuden eteen. Samalla henkisten ponnistusten tavoite on kahtalainen, isänmaan ja ijäisyyden vuoksi, ja näille tavoitteille voi antaa monenlaisen, ajan mukana muuttuvan sisällön.

Yleiskuva kanonisoitujen henkilöiden työstä ja ajattelusta kaventuu helposti vuosikymmenten saatossa. Nykyaikana mielikuva 1800-luvun lopun henkisestä ilmapiiristä ja myös Topeliuksen tuotannosta voi olla lähinnä romanttinen ja idyllinen kansallismielisyys, jonka tueksi Topelius pyrki saduilla opettamaan lapsille isänmaallisuutta, rehellisyyttä, vanhempien kunnioittamista, armeliaisuutta ja Jumalan pelkoa. Matti Klingen mukaan Topelius ei lähempää tarkastellen kuitenkaan ole ollenkaan niin ”topeliaaninen” kuin hänen maineensa. Topelius oli monipuolinen ja -särmäinen ajattelija, jolle tärkeitä aatteita olivat myös naisasia ja luonnonsuojelu.

Klingen mukaan historia ei ole Topeliukselle ulkokohtaista tapahtuminen ja faktojen historiaa, vaan olennaista on toiminnan sijaan ihmisen ja hänen kansansa tunteet ja identiteetti. Satavuotiaan Suomen nykytilaakaan ei näin muodoin tulisi arvostella vain ulkokohtaisten seikkojen perusteella − tila on kovin toinen kuin siinä maassa, josta Koivun ja tähden lapset syntyivät − vaan merkityksellisiä ovat henkinen tila ja tavoitteet. Topelius saattoi pyrkiä antamaan monipuolisemman opin, kuin miten olemme häntä lukeneet, ja yhtä kaikki tärkeää oli pyrkiä eteenpäin. Olennaisin kysymys kuitenkin on, millä tavalla veli ja sisar ja tulevat polvet ovat onnistuneet. Mihin olemme tulleet ja mitä kohti nyt ponnistelemme?

FT Katri Kivilaakso työskentelee Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa kokoelmapäällikkönä. Hänen väitöskirjansa Kirjailijasta mieskirjailijaksi, naiskirjailijaksi ja takaisin (2015) käsitteli Pirkko Saision tuotantoa.