Katso ihmistä
"Tanssimme verbaalista sotatanssiamme uhrien haudoilla."
Viimeistään tämä Israel-Palestiina konflikti ja siitä virinnyt keskustelu osoitti sen, että yhteiskunnallinen keskusteluilmapiiri on sekä myrkyllinen että yhä jatkuessaan yhteiskuntarauhaa rapauttava. Eihän polarisaatio ole tietysti kenellekään enää mikään yllätys, mutta tämä Lähi-idän järkyttävän humanitäärisen katastrofin ympärillä kierroksiaan nostava keskustelu viimeistään osoittaa, että olemme paitsi unohtaneet aidon rakentavan keskustelun periaatteet, myös kadottamassa moraalisen kompassimme. Tanssimme verbaalista sotatanssiamme uhrien haudoilla.
"On hyvä muistuttaa itseään siitä, että moraalisessa mielessä tappaminen ei ole sen oikeutetumpaa toteuttipa sen valtiollinen toimija tai terroristi, eikä tarpeettoman kärsimyksen (jos tarpeellista kärsimystä ylipäänsä on olemassa) aiheuttaminen voi koskaan olla oikeutettua."
Koko käsillä olevaa kriisiä koskevan näyn soisi olevan keskittyminen turhaan tarpeettomaan kärsimykseen. Täältä etäältä katsoen sodan aiheuttama kärsimys pelkistyy keskusteluissa kiistelyksi siitä, kenellä on oikeus ja mihin. Kuitenkin yhtä lailla Hamasin raketti ja Israelin pommi molemmat surmaavat ja jatkavat koston ja kärsimyksen kierrettä, joka tulee jatkumaan siitäkin huolimatta, että terroristit tuhotaan ja samalla koko Gazan kaistale viimeiseen mieheen, naiseen ja lapseen. Terrori ei synny, kuten YK:n pääsihteeri rohkeasti totesi, tyhjiössä. Se kumpuaa kärsimyksestä ja luo lisää kärsimystä. On hyvä muistuttaa itseään siitä, että moraalisessa mielessä tappaminen ei ole sen oikeutetumpaa toteuttipa sen valtiollinen toimija tai terroristi, eikä tarpeettoman kärsimyksen (jos tarpeellista kärsimystä ylipäänsä on olemassa) aiheuttaminen voi koskaan olla oikeutettua. Kärsimyksen näkökulmasta puheet oikeutuksesta ja oikeuksista menettävät relevanssinsa, sillä jos otamme asian vakavasti, siis vaikkapa käskyn” Älä tapa” tai minkä tahansa eettisen maksiimin, uskonnollisen tai maallisen, puheet oikeuksista johtavat meidät väistämättä moraalisesti kestämättömälle pohjalle. Kärsivää ei lohduta eikä auta puhe oikeuksista.
"Näiden oikeuksien ja niistä kiistelemisen hälyyn hukkuu kaikkien uskontojen sekä juutalaisuuden, islamin että kristinuskon kaunis, mutta niin harvoin todeksi eletty ydin."
Pyhä maa ei ole pyhä ainoastaan juutalaisille vaan myös kristityille ja muslimeille. Tämä luo kriisille sen oman erityisen mausteensa. Jerusalemissa sijaitsevat kaikkien “Kirjan kansojen” pyhät paikat. Iäti akuutti kysymys kriisin taustalla on kenelle ne oikeastaan kuuluvat? Kenellä on niihin oikeus ja maahan niiden ympärillä? Näiden oikeuksien ja niistä kiistelemisen hälyyn hukkuu kaikkien uskontojen sekä juutalaisuuden, islamin että kristinuskon kaunis, mutta niin harvoin todeksi eletty ydin. Mahatma Gandhi totesi aikanaan, että hän kyllä henkilökohtaisesti ihailee kristinuskoa, mutta kristityistä hänen on vaikea pitää. Lausuman rivien välistä voi lukea huomion, että kristittyjen oman uskonsa käytännön toteutuksessa lienee parantamisen varaa. Sama huomio pätenee pyhällä maalla ja yhtä lailla muuallakin toisin uskoviin sisariin ja veljiin. Palestiinan evankelisluterilainen piispa Munib Yonan varoitti suomen vierailullaan islamofobiasta. Yonan sanoi, ettei islam ole Lähi-Idän kristityille ongelma, sillä heillä on rinnakkaiselosta yli tuhannen vuoden kokemus. Ongelma sen sijaan, Yonanin mukaan, on ekstremismi, olipa se sitten islamistista, juutalaista tai kristillistä.
"Häntä ajaa eteenpäin ja aina uusiin äärimmäisyyksiin rakkauden sijaan pelko."
Ekstremismi ei tunne keskitietä, ja on eräässä mielessä uskonnollista populismia. Se pyrkii riisumaan inhimillisen elämän sen monista ulottuvuuksista. Seurauksena on elämälle vieras karikatyyri ihmisyydestä, jossa pyhyyden kauneus muuttuu pahuuden auktoriteetiksi. Uskonnollinen ekstremisti ei ole vastuussa mistään, sillä hän on lakannut ajattelemasta ja tuntemasta itse ja luovuttanut vastuunsa ulkoiselle auktoriteetille, uskonoppineelle tai pyhimykselle ja viimekädessä itse luomalleen karikatyyrille jumalastaan. Rakkauden, joka viimekädessä on hänenkin tunnustamansa uskon ytimessä, hän on hylännyt ja korvannut sen opillisten yksityiskohtien neuroottisella vahtaamisella. Häntä ajaa eteenpäin ja aina uusiin äärimmäisyyksiin rakkauden sijaan pelko. Hän lunastaa paikkansa ja suojautuu jumalansa vihalta pukeutumalla oikein, rukoilemalla oikein ja käyttäytymällä oikein. Ja koska tätä uskonkamppailua ei voi koskaan voittaa katsomatta omaa pimeyttään, hän heittää oman pimeytensä maailmaan, toisin uskoviin ja toisin ajatteleviin, hukuttaa sen rumuuteen ja pahuuteen.
"Maailma näyttää sairastuneen jonkinlaiseen yksioikoisuuden infektioon."
Yhteiskunnallisen polarisaation demonisuus ilmenee humaanin katseen ja näyn kaventumisena. Olipa humanismin ideoista mitä mieltä tahansa, väitän että humanismin perintö, ihmiskeskeisyys, joka oikein ymmärrettynä ei millään tavoin myöskään sulje pois jumalan olemassaoloa, on tarpeellinen, jos ei jopa välttämätön vastalääke niin autoritäärisyyden nousuun, uskonnollisen ekstremismiin, populismiin kuin kaikenlaiseen muuhunkin polarisoitumiseen. Maailma näyttää sairastuneen jonkinlaiseen yksioikoisuuden infektioon. Oireenkuva on paranoidisuus ja siitä seuraava pakonomainen tarve yksinkertaistaa elämää (en tarkoita downshiftausta) ja huomattavasti alentunut itsereflektiokyky. Potilas saattaa esimerkiksi olla kyvytön ajattelemaan, että eri mieltä oleva, eri puolueeseen kuuluva tai toisuskoinen saattaa pohjimmiltaan jakaa moniakin ajatuksia hänen kanssaan ja että heillä mahdollisista näkökulmaeroista huolimatta saattaa olla paljonkin yhteistä. Patologisessa vaiheessa seuraavat ihmispersoonan kokonaisvaltaisuuden kompleksisuuden ja haavoittuvaisuuden kieltäminen ja ihmisyyden pelkistyminen kauttaaltaan yksiulotteiseksi.
"Ihminen ei tyhjene poliittiseen mielipiteeseen, ideologiaan, etnisyyteen, yhteiskunnalliseen asemaan eikä mihinkään muuhunkaan ulkokohtaiseen."
Tarvitaan sympatian sijaa empatiaa. Sympatia, samanmielisyys ajaa todellisuudessa meitä erilleen. Sympatia on asenteena kritiikitön, heimoistava, kuplia rakentava ja omaa vahvistusharhaa ruokkiva. Empatia puolestaan on myötäelämistä mutta ei vailla pyrkimystä kritiikkiin, kun sellaisen paikka on. Empatia on myötäelämistä ja asettumista kärsivän asemaan ja jakamattoman ihmisyyden puolustamista. Täytyy oppia katsomaan maailmaa ja toisia toisin. Me toteudumme kasvoista kasvoihin, emme internetin kommenttiketjuissa. Liettualais- syntyinen filosofi Emmanuel Levinas toteaa, että toisen kasvot paljaudessaan asettavat meille eettisen velvoitteen. Kasvoista paljastuu meille kokonaan toinen, toiseus, mutta yhtä lailla jaettu ihmisyys ja sen mukanaan tuoma vastuu. Kasvot avautuvat äärettömään, jokaisen persoonan ainutkertaiseen historiaan ja tyhjentymättömään salaisuuteen. Ihminen ei tyhjene poliittiseen mielipiteeseen, ideologiaan, etnisyyteen, yhteiskunnalliseen asemaan eikä mihinkään muuhunkaan ulkokohtaiseen. Me olemme monenlaisia.
Empaattisen humanistisen katseen omaava uskaltautuu katsomaan ensin omaan sisäisyyteensä ja uskaltautuu näkemään pahan itsessään ja ottamaan siitä vastuun. Sellainen katse ei väistä näkemästä toista, ei inhimillistä hätää eikä omaa vastuutaan ja osallisuuttaan maailman kaikkeen kärsimykseen, eikä pakene jumalansa selän taakse. Empatia ei etsi puolia mutta uskaltaa tuomita pahan sellaista kohdatessaan. Vastuu on minun ja minä olen vastuussa sinusta ja meistä kaikista.
