Jussi Tuurna

Jussi Tuurna on ansioitunut säveltäjä, sovittaja ja pianisti, joka on tehnyt pitkän uran lukuisissa teattereissa. Hän vastaa syksyllä Kansallisteatterissa kantaesitettävän, Pirkko Saision kirjoittaman Musta Saara -esityksen musiikista. Teos on läpisävelletty, ja Tuurna johtaa musiikin esityksissä.

Oma tie avautuu moneen suuntaan

“Näin viisikymppisenä tieni musiikkiteatteriin näyttäytyy hämmästyttävän loogisena, vaikken aikanaan juuri käsittänyt, mihin suuntaan olin menossa. Kun ei aina itsekään osaa määrittää, onko sitä tekemässä klassista musiikkia, kuoronjohtoa, jazzia, kansanmusiikkia tai opettamista, löytyykin niiden synteesistä se kotipaikka. Näiden vuosikymmenien aikana olen teatterin ja elokuvan parissa tutustunut moniin kollegoihin, jotka yhtä lailla ovat haroneet moniin suuntiin. Monitaiteelliset ilmaisun muodot mahdollistavat meille nämä ei niin ilmeiset polut”, Tuurna avaa.

Alkutaipaleeltaan Tuurna ei muista itseään kovin menestyneenä opiskelijana. ”Lapsena kävin Oulunkylän musiikkiopistoa, mutta opiskeluni ei ollut erityisen tavoitteellista – olin jo silloin enemmänkin oman tieni kulkija. Ratkaiseva etappi oli päästä Sibelius-Akatemiaan opiskelemaan musiikkikasvatusta. Pääasiassa tein siellä pianonsoiton opintoja. Edelleenkään opiskelu ei ollut mitenkään systemaattista, ja näin jälkeenpäin ajateltuna se ei johtanut varsinaiseen opiskelumenestykseen, mutta avasi vielä jäsentymättömän tavoitteeni hyvin. Legendaarinen teatterimuusikko ja musiikkipedagogi Jukka Jarvola opetti minulle vapaata säestystä. Hänen tunneillaan oli enemmän elämästä puhumista kuin soittamista, ja Jukka avasi minulle väylän teatteriin: ensimmäisen opiskelunvuoden jälkeen hän otti minut pianistiksi Teatterikorkeakoulun musiikkiteatterilaulukurssille.”

— työryhmässä oli paljon etabloituneita taiteilijoita, ja nuorena muusikkona halusin pärjätä porukassa.

”Pian tämän jälkeen tutustuin säveltäjä Markus Fageruddiin. Olin vielä opiskelija, kun Markus pyysi minut mukaan KOM-teatteriin. Lähdin hänen parikseen kahden pianon juttuun, se oli Kaj Chydeniuksen uudelleen säveltämä Sevillan parturi (1992). Sain tutustua hienoon yhteisöön ja samalla hienoon musiikkiteatterin perinteeseen. Kun Markus lähti opiskelemaan Saksaan, musiikin johtamisen vastuu jäi minulle. Minulle se oli todella hyvä koulu: työryhmässä oli paljon etabloituneita taiteilijoita, ja nuorena muusikkona halusin pärjätä porukassa.”

”KOMin vuosina jatkoin pianistin töitä TeaKissa, ja pidin siellä joitakin kursseja. Sijaistin myös silloista musiikin lehtori Toni Edelmannia tämän virkavapaan ajan, ja kun hän lopulta jäi kokonaan pois, minut valittiin virkaan. Tämä uusi käänne ei ollut paras mahdollinen oman taiteen tekemisen kannalta, mutta oppimisen kannalta todella tärkeä. Minun oli haettava uudenlaista kulmaa tekemiseeni, ja ehkä opettaminen myös monipuolisti näkemystäni siitä, mitä musiikki ja musiikkiteatteri ovat. Kahdentoista lehtorivuoden aikana parasta oli se joka vuosi aloittava uusi porukka, jolla oli omat intohimonsa ja hillitön määrä halua ja energiaa tehdä taidetta. Heillä oli täysin anarkistinen suhde siihen, miten esimerkiksi musiikkia ja muita teatterin elementtejä voidaan yhdistää. Luultavasti se kumpusi videoestetiikasta ja siitä mediaympäristöstä, jossa opiskelijat olivat kasvaneet. Toivon, että näistä vuosista on jäänyt myös omaan työhöni tekemisen nälkä – tutkimattomia asioita on vielä jäljellä.”

Kahdentoista lehtorivuoden aikana parasta oli se joka vuosi aloittava uusi porukka, jolla oli omat intohimonsa ja hillitön määrä halua ja energiaa tehdä taidetta.

Suuren näyttämön musiikkiteatteritrilogia

Opetustyöstä ei kuitenkaan tullut Tuurnalle eläkevirkaa, vaan palo oman taiteen tekemiseen veti toisille poluille. Silloin hänelle tarjoutui mahdollisuus lähteä tekemään musiikkiteatteria Kansallisteatterin Suurelle näyttämölle. ”Ajattelin, että jos HOMO! (2011) ja sen koko valmistusprosessi menee hyvin, en enää mieti vaan jätän opettamisen”, Tuurna muistelee.

Esityksestä tuli menestys, jota seurasi vuonna 2015 SLAVA! Kunnia. Syyskuussa kantaesitettävä Musta Saara on kolmas lähes saman työryhmän musiikkiteatteriteos kansalliselle päänäyttämölle. Pirkko Saision ja ohjaaja Laura Jäntin kanssa Tuurna on tehnyt eri tahoilla yhteistyötä jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. ”Tutun työryhmän kanssa kommunikaatio toimii ja voi luottaa toisen näkemykseen. Toisaalta meillä on todella monipuolinen työryhmä: on talon omaa väkeä ja freelancereita, kokeneita konkarinäyttelijöitä ja nuoria ja nälkäisiä tekijöitä. Se luo ryhmään positiivisen jännitteen, ja kaikki voivat auttaa toisiaan”, Tuurna iloitsee.

Impulssit musiikille lähtevät Tuurnan sävellystyössä vahvasti tekstin teemoista.

Mustan Saaran sävellysprosessi on tietyssä mielessä todella perinteinen, sillä se lähtee selkeästi Saision antamasta lähes valmiista tekstistä, jota luen uudelleen ja uudelleen. Paradoksaalisesti ne rajat, jotka teksti ja sen sisällöt asettavat, avaavatkin säveltämiselle vapauden moneen suuntaan. Tämän teoksen kohdalla se on lähtenyt vapauden, veljeyden ja tasa-arvon suhteellisuudesta, siitä, miksi ne eivät ole absoluutti ja kaikille sama. Yksilön identiteetin sekä kulttuuri-identiteetin kysymykset risteävät tarinankuljetuksessa, ja suuria eettisiä teemoja ovat empatia, itsekkyys ja omatunto. Näistä kontrasteista syntyy kerrontaa rytmittävät kaksi päällekkäistä maailmaa: hillittömän karnevalistinen maailmanlopun sirkus, jossa ihmisestä on tullut kauppatavaraa, ja sen rinnalla pelastusta odottava hiljaisuus.”

Kolme roolia

Suuri musiikkiteatteriproduktio tuo omat lainalaisuutensa myös säveltäjän työhön: ”Suurella näyttämöllä aikakäsitys on ihan toisenlainen kuin säveltäjän työhuoneessa. Pitkältä tuntuva laulufraasi saa helposti tiiviimmän muodon sävellysvaiheessa, kunnes näyttämölle siirryttäessä huomaan, että aika ei riitäkään. Suuri näyttämö on tilana valtava ja siellä tapahtuu paljon asioita: säveltäjän on otettava huomioon, millaiset muutokset siellä pitää ehtiä toteuttaa musiikin aikana. Samoin karaktäärien on oltava voimakkaita, kontrastien jyrkkiä ja leikkausten dramaattisia, jotta ne välittyvät katsomoon asti. Se on kuin isolla pensselillä maalaamista, mikä on todella mielenkiintoista.”

Tuurnan työ ei pääty vielä siinä vaiheessa, kun sävellystyö on tehty. Hän myös harjoituttaa näyttelijöille ja muusikoille musiikkimateriaalin ja toimii musiikin johtajana näytäntökaudella. ”Näissä projekteissa on kivointa, että minulle on niissä kolme roolia. Ensimmäinen on yksinäinen sävellysvaihe, jossa toisaalta on vapaus tehdä mitä vain. Teksti antaa hyvän paalutuksen, joka avaa mahdollisuuden inspiraatiolle. Suuri käänne tapahtuu, kun harjoitusjakso alkaa. Se on antoisa kausi, mutta samalla todella raskas: minun pitäisi osata syöttää säveltämäni materiaali muille taiteilijoille niin, että he pystyvät omaksumaan sen ja hahmottavat, mihin olen musiikilla pyrkinyt. Tässä vaiheessa aukeaa mahdollisuus dialogiin, ja annan sen myös vaikuttaa materiaaliin. Kappaleet sinänsä eivät muutu, mutta fraseeraukset ja karaktäärit tai vaikkapa välisoittojen pituudet saattavat muuttua, jotta ne palvelevat kokonaisuutta. Juhlaksi tämä kaikki muuttuu silloin, kun bändi tulee mukaan! He ovat lähimpinä kollegoitani, ja vastuuni musiikin ylläpitämisestä vähenee. Tässä vaiheessa myös näyttelijät osaavat materiaalinsa jo hyvin, ja ensemble ottaa musiikin omakseen ja vie sitä omaan suuntaansa. Kun tämä koneisto alkaa toimia, vaihtuu roolini enemmän joukkueen kapteeniksi, joka pitää henkeä yllä ja huolehtii tavoitteiden kirkkaina pitämisestä.”

Juhlaksi tämä kaikki muuttuu silloin, kun bändi tulee mukaan!

”Mielestäni on hienoa, kun samaa teosta voi toistaa kymmeniä, toivottavasti lähes sata kertaa. Joka kerralla taideteoksesta löytää sellaisia juttuja, jotka eivät ole alkuvaiheessa tulleet mieleenkään. Jos substanssi on kohdallaan, se kestää kahden ja puolen kuukauden harjoittelujakson ja vielä sen jälkeen sata toistoa. Tämä tavoite aiheuttaakin suurimmat hikikarpalot sävellysvaiheessa”, Tuurna naurahtaa.

Omaäänistä musiikkiteatteria

Musiikkiteatterissa Tuurnaa kiehtoo kokonaistaideteoksen ja monitaiteellisen yhteistyön tekeminen. ”Näyttelijäntyön, tekstin, tilan, visuaalisuuden, liikkeen ja äänen liitto tarjoaa loputtomasti mahdollisuuksia. Kun yhdistellään erilaisia elementtejä, on myös pystyttävä ymmärtämään muiden taiteenalojen lainalaisuuksia ja näkemään, mikä yhteisen kokonaisuuden etu on”, Tuurna kuvailee.

Musiikilla on myös voima vapauttaa realismin kahleista: sen avulla voi siirtyä luontevasti ajan, paikan ja tajunnan tasosta toiseen.

HOMO!:n, SLAVA! Kunnian ja nyt Mustan Saaran myötä olemme alkaneet puhua käsitteestä omaääninen musiikkiteatteri. Se tarkoittaa mielestäni sitä, että erilaisten musiikkiteatteriperinteiden tyylit ovat yhtäaikaisesti käytettävissä, ja musiikkia voi valjastaa eri tarkoituksiin. Yhtenä keinona on klassiselle oopperalle ja nykyaikaiselle musikaalille tyypillisesti käyttää musiikkia äärimmäisen tunnetilan ilmaisuun: Kun sota, rakkaus tai kuolema koittaa, silloin puhjetaan lauluun. Se on hieno keino, joka vahvistaa tunnekokemuksen. Toisaalta musiikilla voi olla brechtiläisittäin vieraannuttava vaikutus. Silloin musiikki voi näyttää asioista sellaisen puolen, joka ei näyttämöllä tai tekstin kautta muuten tule ilmi. Musiikilla on myös voima vapauttaa realismin kahleista: sen avulla voi siirtyä luontevasti ajan, paikan ja tajunnan tasosta toiseen. Saision tyyli onkin herkullista juuri siksi, että hän pelaa koko ajan eri aikatasoilla ja leikittelee realismin ja myytin ulottuvuuksilla.”

Teatterimuusikon uteliaisuus on ehtymätön. ”Vielä on valtava määrä asioita, joita pitäisi tämän elämän aikana selvittää: monenlaisia tyylejä ja monenlaisia kombinaatioita. Olen todella onnellinen siitä, mitä nyt tehdään, ja samaan aikaan aivot jo raksuttavat, mitä seuraavia käänteitä on luvassa”, Tuurna kertoo.

Taiteilija Tuurnan tärkeimmät

…henkilöt:

Kristiina Elstelä: Tapasin Kristiinan 90-luvun alussa, kun olimme opettamassa samalla kesäkurssilla. Yhteisessä illanvietossa Kristiina lauloi ja minä säestin – se kontakti toimi heti, ja se oli rakkautta ensikohtaamisella. Siitä lähtien kiersimme Kristiinan kanssa yhdessä lähes 20 vuotta. Hän opetti valtavasti teatterista, musiikkiteatterista sekä yleisön ja esiintyjän vuorovaikutuksesta. Kristiinan kanssa kiertäminen oli ihanaa aikaa. Sovimme, että tätä tehdään ihan loppuun asti. Ja niin me teimmekin.

Annamari Kähärä: Rakas, luotettava ja läheinen ystävä sekä huippukollega. Olemme tehneet kaikenlaisia projekteja yhdessä, viimeisimpinä Kummitusjuna-esitys Helsingin kaupunginteatterissa ja Tampereen teatterikesään valmistetut Tämän vuosituhannen näyttämömusiikkia -konsertit yhdessä Eeva Kontun kanssa.

…teatteritalot:

KOM-teatteri ja Kansallisteatteri. Näissä molemmissa teatterissa on ollut tilaa antava, arvostava ja inspiroiva ilmapiiri. Tärkeä käänne elämässäni oli päätyminen KOM-teatteriin, ammatillisessa mielessä kaikki alkoi KOMista. Siellä tutustuin hienoon teatteriperinteeseen ja tärkeisiin ihmisiin, ja vuodet KOMissa paaluttivat merkittävällä tavalla uraani. Kansallisteatterissa olen saanut tehdä isoimmat työni. Oli monella tavalla suuri luottamuksen osoitus pääjohtaja Mika Myllyaholta ottaa HOMO! ohjelmistoon ja Suurelle näyttämölle. Musiikkiteatteri voi olla muutakin kuin formaattikamaa.

…teokset, joissa olen ollut mukana:

Kojoottikuu (2014): Espoon kaupunginteatteriin ohjaaja-libretisti Johanna Freundlichin kanssa tehty ”teatteriooppera”. Teos on itselleni tärkeä, koska se oli läpilaulettu ja siksi muodoltaan niin toisenlainen. Välillä tuntui, että olin kuin sumuisella merellä eikä minulla ollut aavistustakaan, minne suuntaan pitäisi mennä. Mutta oli vain pakko luottaa, että jos kompassi näyttää tuonne, niin ranta tulee lopulta vastaan. Prosessi opetti paljon, ja sen jälkeen ajattelin, että tämän jälkeen ei pelota enää mikään!

Kansallisteatterin trilogia (HOMO!, SLAVA! Kunnia. ja nyt Musta Saara): Suuren kokoluokan musiikkiteatteria! Se, että olen voinut seuraamaan näiden teosten prosessin alusta sinne viimeisen näytännön viimeiseen nuottiin asti, on ollut todella opettavaista.

Jussi Tuurnaa haastatteli ja taiteilijaprofiilin kirjoitti Linda Lopperi.

Jussi Tuurna