Maria Kuusiluoma

Maria KuusiluomaMillainen on ollut tiesi näyttelijäksi?
”Kuuluin lapsena Helkanuoriin, sillä myös äitini ja isoäitini toimivat aktiivisesti Kalevalaisten Naisten Liitossa. Sitä myötä tuli esiintymisiä, lähinnä runonlausuntaa. Teini-iässä minulla oli Kim Wilde -henkinen pystytukka, itse hakaneulalla tehdyt lävistykset korvissa, ja sitten itseompelemani Kurikan kansallispuku ‒ olin varmasti melkoinen näky! Nuorempana olin kiinnostunut myös eläinlääkärin työstä, mutta en olisi halunnut nähdä eläinten kärsimystä, joten se ura sai jäädä. Ensimmäisissä Teatterikorkean pääsykokeissani en uskaltanut mennä eturiviin, koska minua pelotti niin paljon. Seuraavana vuonna olin rohkaistunut siinä määrin, että uskaltauduin eturiviin ja pääsin kouluun, toisella yrittämällä.”

Miten päädyit Kansallisteatteriin?
”Tulin Kansallisteatteriin paikkaamaan näyttelijä Liisa Mustosta esitykseen Keisarin perhe ja pyhä paholainen vuonna 1994. Rooli oli suuriruhtinatar Tatjana Nikolajevna. Opiskelin tuolloin vielä viimeistä vuotta Teatterikorkeakoulussa. Muistan varmaan ikuisesti sen ensimmäisen lumoavan hetken, jonka koin näyttelijänä Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä. Vuonna 1997 sain kahden vuoden kiinnityksen, joka vakinaistettiin pari vuotta myöhemmin. Vuonna 1993 Porissa tekemääni lyhyttä opiskeluun kuulunutta ammattiteatteriharjoittelua lukuun ottamatta Kansallisteatteri on ainoa ammattiteatteri, jossa olen työskennellyt näyttelijänä. Vaikka pidänkin tv-, elokuva- ja tuotantotöistä kovasti, koen itseni ennen muuta teatterinäyttelijäksi.”

Maria KuusiluomaSinulla on juuri työn alla näyttelijätär Irina Arkadinan rooli Anton Tšehovin Lokissa. Mitä Tšehov merkitsee sinulle?
”Ennen kaikkea minua puhuttelee Tšehovin ihmiskuvan tarkkuus. Jokainen roolihenkilö on ajateltu syvällisesti, jokaiselle on rakennettu henkilöhistoria tarkasti. Tšehovin näytelmissä ei ole siinä mielessä sivuhenkilöitä. Lokissa on toisaalta taiteilijoita ja toisaalta niin sanottuja tavallisia ihmisiä, joita kaikkia yhdistää jokin haava, elämässä koettu kärsimys. Se on kamalaa ‒ ja samalla todella mielenkiintoista! Eihän meistä kukaan ole ehjä paketti elämän jäljiltä. Kaikilla Lokin henkilöillä on valtava tunteen tarve. Tarve lumoutua, syttyä hetkessä jostakin ihmisestä ja asiasta, niin että järki sumenee. Se on niin iso ja kokonaisvaltainen tunne, että se saa elämän mullistumaan. Rakastaminen, nähdyksi tuleminen, tunne rakastetuksi tulemisesta antaa valtavasti elämänvoimaa. Minulla on kaksi kouluikäistä lasta, joiden kautta olen miettinyt paljon ihmisen perustarvetta tulla nähdyksi ja hyväksytyksi omana itsenään. Tunnistan sen myös itsessäni, omista lapsista sen näkee. Lapsen maailmassa kiinnittyminen on niin nopeaa ja intensiivistä, paras leikkikaveri voi vaihtua lennosta. Parasta on se, että saa rakastaa! Tällaista näyttelemistä ei voi saavuttaa vain analysoimalla roolihenkilöä, vaan olemalla avoin, antautua harjoituksissa tunteen vietäväksi. Ohjaajan ja näyttelijän luottamus on siinä yhteydessä elintärkeää.”

Kerrotko hieman Lokin ohjaajasta Anne Rautiaisesta?
”Hän on ohjaajana tarkka, älykäs, innostava ja valoisa ihminen, jollainen hän on siviilissäkin. Hän osaa tarjota vaihtoehtoja. Anne Rautiaisen tapa tehdä teatteria on mielenkiintoinen ja ’erilainen’. Se on syvä, intohimoinen ja taianomainen. Odotan näitä harjoituksia joka päivä kovasti.”

Maria KuusiluomaOlet tehnyt Kansallisteatterin lisäksi paljon töitä myös television ja elokuvien parissa, minkä lisäksi toimit tuottajana Porissa Kirjurinluodon kesäteatterissa. Kuinka saat aikasi riittämään tähän kaikkeen?
”Jotenkin sitä vain painaa menemään, ei näitä asioita kannata ajatella liikaa. Yhdessä vaiheessa minulla oli toinenkin kesäteatteri luotsattavana, kun tuotin Taaborin Kesäteatteria. Pyrin kannustamaan itseäni ja muita positiiviseen ajatteluun – aina se ei tietenkään onnistu. Sateisena aamuna ajattelen, että on ihanaa päästä työskentelemään sisätiloihin!”

Miten näyttelijän työ on muuttunut urasi varrella?
”Tahti on ainakin vuosien varrella muuttunut, yksittäisten esitysten esityskaudet ovat nykyisin lyhempiä. Kun aloitin alalla, sunnuntaitkin olivat näytäntöpäiviä. Saattoi olla useita esityksiä yhtä aikaa, ja tietysti treenit vielä päälle. Ala on myös siistiytynyt, mikä on todella hienoa. Nykyisin tehdään yhteistä luovaa prosessia. Ohjaaja saa kyllä olla tiukka, mutta henkilökohtaisen ilkeyden tasolle ei vallankäyttöä voi viedä. Tämä asia on onneksi muuttunut yleisesti parempaan suuntaan.”

Sinut tunnetaan lempinimellä ”Kikko”. Haluaisitko valaista, mikä on tarina nimen taustalla?
”Minulla on 1.5 vuotta vanhempi veli, joka siis syntyessäni oli alle kaksi vuotias. Hän yritti kovasti sanoa ’sisko’ mutta se kääntyikin sanaksi ’kikko’ – näin veljeni nimesi minut jo ennen ristiäisiä. Lieneekö tuo ollut enne – olemme veljeni kanssa erittäin läheisiä.”

Millainen on suhteesi syntymäkaupunkiisi Poriin?
”Suhde on osittain ristiriitainen, eikö näin ole kaikkien rakkaiden ja tärkeiden asioiden kanssa? Rakastan lapsuudenkotiani siellä, kiireettömyyden tuntua arjessa ja tietynlaista mutkattomuutta toimia pienemmän kaupungin kuvioissa, helppoutta.  Ja toisaalta taas me kaikki tiedämme, että tälläkin kolikolla on kääntöpuolensa, ei ole hyvä kun asiat menevät ’liian pieniksi’ – siinä helposti läpinäkyvyys unohtuu.”

Maria Kuusiluoma viettää Lokki-esityksen myötä 25-vuotistaiteilijajuhlaansa, jonka kunniaksi esitys nähdään Suurella näyttämöllä lauantaina 5.10. Kuusiluoman toinen ajankohtainen roolityö nähdään Minna Nurmelinin kirjoittamassa ja ohjaamassa Kartassa, joka kantaesitetään Willensaunassa 20.11.