Siirry pääsisältöön

Haastattelussa näyttelijä Esa-Matti Long

”Kun etsin lapsuuskuvia itsestäni Sinivalasta varten, huomasin että yhteisenä nimittäjänä kaikissa kuvissa oli jonkinlainen esiintyminen, poseeraus tai pelleily”, toteaa näyttelijä Esa-Matti Long hymyillen. ” Kai siellä oli jo idullaan jotain. Mielikuvitukseni on aina ollut vilkas.”

Nuorena JYP:issä jääkiekkoa kunnianhimoisesti harrastanut Long päätyi teatteriharrastajien pariin Jyväskylässä. Sieltä nuoren miehen tie vei Helsinkiin, jossa Long pääsi Ylioppilasteatteriin vuonna 1989. Harrastajateatterielämää viettänyt nuorukainen raahautui aamuisin leipätöihin väsyneenä. Kokemusta työelämästä ehti kertyä muiden muassa ravintola-alalta ja opettajan sijaisuuksista, kunnes Teatterikorkeakoulun ovet avautuivat 21-vuotiaana, toisella yrittämällä.

Longin ensimmäinen työ vastavalmistuneena ammattilaisena, nimirooli Atro Kahiluodon ohjaamassa Teatteri Jurkan Peer Gyntissä (1995) merkitsi läpimurtoa nuorelle näyttelijälle. Myös seuraava roolityö Kansallisteatterin esityksessä Equus (1996) oli huikea menestys, jota esitettiin kahden vuoden ajan loppuunmyydyille katsomoille.

”Näyttelijänurani alkupään molemmat menestysroolit kasvoivat tietystä ulkopuolisuuden tunteesta, josta olin nuorena kärsinyt.”

Alanin rooli Equus-esityksessä oli paitsi palkitseva, myös vaativa sekä fyysisesti että henkisesti. ”Muistan, kuinka minulla oli tapana lämmitellä kävelemällä näyttämöä edestakaisin puoli tuntia ennen näytäntöä päästäkseni Alanin fyysiseen ja henkiseen olemukseen”, Long muistelee. ”Näyttelijänurani alkupään molemmat menestysroolit kasvoivat tietystä ulkopuolisuuden tunteesta, josta olin nuorena kärsinyt. Varsinkin Alanin rooli meni todella syvälle sisäänpäin ja toi ristiriitaisiakin tuntemuksia, mutta oli tietenkin erittäin palkitsevaa päästä esittämään tällaista pääroolia.”

Equus syntyi yhdessä ohjaaja Esa Leskisen kanssa. Leskinen oli kuulunut Longin teatterikavereihin jo Jyväskylän aikoina, ja hänen kanssaan Long on tehnyt vuosien varrella yhteistyötä monissa muissakin Kansallisteatterissa nähdyissä esityksissä, kuten Godotissa (1999) ja Riivaajissa (2003) sekä Ryhmäteatterissa Eläviä ja kuolleita (2000).

Long kiinnitettiin Kansallisteatterin vakituiseen näyttelijäkuntaan vuonna 1998. Sittemmin roolitöitä on kertynyt kunnioitettava määrä paitsi kotiteatterissa, myös valkokankaalla ja televisiossa. Uransa alkuvaiheissa Long sai myös kansainvälistä kokemusta Lontoon Soho-teatterissa Sphinx Theatre Companyn tuotannossa Uncherished Disappointments in Love (2001).

”Mitä järkeä on ylipäätään tehdä eroa ’aikuisten’ ja ’lasten’ teatterin välille? On tietenkin eroja siinä, mitä lapsille voi kertoa, mutta yleisesti ottaen on olemassa vain hyvin ja ei niin hyvin tehtyjä teatteriesityksiä, yleisöstä riippumatta”

Kansallisteatterin lukuisista töistä Longille tulee jo mainittujen lisäksi mieleen roolityöt Kristian Smedsin ohjaamissa esityksissä Tuntematon sotilas (2007), Mr Vertigo (2010) ja Jääkuvia (2018) sekä Aleksis Meaneyn ohjaamassa Juurihoidossa (2016). Yksittäisistä roolitöistä Long muistelee erityisellä lämmöllä Posteljooni Petškiniä Fedja-setä, kissa ja koira –esityksessä, jonka ohjasi Jukka Rantanen (2012). ”Sitä esitystä oli kiva tehdä. Lasten nauru on todella palkitsevaa!” Long hehkuttaa. ”Mitä järkeä on ylipäätään tehdä eroa ’aikuisten’ ja ’lasten’ teatterin välille? On tietenkin eroja siinä, mitä lapsille voi kertoa, mutta yleisesti ottaen on olemassa vain hyvin ja ei niin hyvin tehtyjä teatteriesityksiä, yleisöstä riippumatta”, hän sanoo.

”Hyvä teatteri voi olla joskus myös hyvin yksinkertaista. Olennaista on, miten selkeästi aihe on ajateltu ja miten selkeästi aiheen ja tunteen saa välitettyä yleisölle. Teatterintekijöiden täytyy ainakin välillä kysyä itseltään, miksi tietty esitys tehdään”, Long linjaa.

”Vaikka esitystilanteessa sydän hakkaisi kuinka paljon, pitää antaa mennä, luottaa siihen, mitä harjoituksissa on asiasta ajateltu ja treenattu. Näyttämöllä on turha enää synnytellä, hidastella tai miettiä liikaa.”

Longin 25-vuotisen taitelijauran juhlarooli, Johan, nähdään Ingmar Bergmanin Kohtauksia eräästä avioliitosta -esityksessä. Michael Baranin ohjaamassa, kiitetyssä esityksessä Long on näyttämöllä kahdestaan Kristiina Haltun kanssa. Intiimi ja vaativa rooli Johanina on syntynyt Longin mukaan samoin kuin muutkin roolityöt ‒ yhteistyönä, jossa näyttelijän oma persoona, kokemus ja näkemys roolihenkilöstä yhtyvät kirjailijan, ohjaajan ja kanssanäyttelijän ajatuksiin ja energioihin.

”Täydellisiä ihmisiä ei ole olemassakaan. Näyttelijälle on tärkeää osata nauraa sekä itselleen että roolihenkilölle. Synkistäkin rooleista ja teemoista voi löytää koomisia virityksiä. Sitä kautta roolihenkilöihin saa syvyyttä ja elämää. Se tekee myös työnteosta hauskempaa”, Long muotoilee.

”Vaikka esitystilanteessa sydän hakkaisi kuinka paljon, pitää antaa mennä, luottaa siihen, mitä harjoituksissa on asiasta ajateltu ja treenattu. Näyttämöllä on turha enää synnytellä, hidastella tai miettiä liikaa”, Long huomauttaa ja kiiruhtaa haastattelun päätteeksi uuden esityksen harjoituksiin.

Esa-Matti Long viettää Kohtauksia eräästä avioliitosta -esityksen myötä 25-vuotistaiteilijajuhlaansa, jonka juhlanäytäntö järjestetään Pienellä näyttämöllä lauantaina 16.5. kello 19.00. Longin ajankohtaisia roolitöitä nähdään myös esityksissä Lokki ja Sinivalas (kantaesitys Suurella näyttämöllä 4.3.).