Siirry pääsisältöön
""

Olen aina ollut kiinnostunut ympäröivästä maailmasta monin eri tavoin. Lapsena harrastin vaikka mitä. Olin innokas kokeilemaan kaikkea uutta, olin avoinna suunnilleen mille vain. Monet harrastuksista kuitenkin loppuivat kovin lyhyeen. Kun kasvoin vähän aikaa, huomasin, että jokin harrastus ei lopulta ollutkaan oma juttu. On kuitenkin yksi harrastus, jota aloin harrastamaan tavallaan “virallisesti” eli käymällä treeneissä ja joka on vieläkin erittäin läsnä. Se on teatteri. Erikoista tässä on se, että silloin lapsena minä yleensä ehdotin äidilleni uusia harrastuksia, mutta teatterin kanssa se meni eri tavalla. Kolmannen luokan jälkeen loppukesällä äitini kertoi, että oli ilmoittanut teatteritunneille. Olin innostunut, kuten kaikista muistakin harrastuksista siihen aikaan, mutta en ajatellut lopputuleman poikkeavan mitenkään aiemmista. Toisinhan siinä sitten kävi. Teatteri on siitä lähtien aina koskettanut minua – se voi koskettaa ihmistä syvemmin kuin voisi uskoa. Opin nopeasti tunneilla sen, että teatteri ei ole vain pelkkää repliikkien harjoittelemista ja valmiiseen näytelmään tähtäämistä. Se on myös oman ja muiden ihmisyyden sekä koko maailman tutkimista. Sen takia se on jotain suurenmoista.

”Opin nopeasti tunneilla sen, että teatteri ei ole vain pelkkää repliikkien harjoittelemista ja valmiiseen näytelmään tähtäämistä. Se on myös oman ja muiden ihmisyyden sekä koko maailman tutkimista.”

Teatterin merkitys on näkynyt elämässäni koko ajan enemmän ja enemmän vuosien kulkiessa eteenpäin. Olen kokenut Kantti-ryhmässä olemisen erittäin upeaksi ja huomaan, että olen jo nyt löytänyt itsestäni uusia puolia näyttelijänä. Viime marraskuussa, kun työstimme Anne F -esitystä ryhmässä, sain tuntea teatterin kuin kotina. Kun esitykseen oikeasti perehtyy ja roolihahmoihin syventyy, ja kun viettää teatterilla monta iltapäivää samojen ihmisten kanssa, alkaa elämään siinä maailmassa ja siitä paikasta muodostuu toinen koti. Oli ihanaa nähdä hienon esityksen valmistuvan päästessäni kokemaan ja seuraamaan sitä erittäin hienoa prosessia. Odotin älyttömästi sitä, että pääsemme esittämään esityksen yleisölle, kertomaan tarinan, joka on niin tärkeä ja jonka eteen olimme tehneet suuren työn.

”Näyttelijän on tärkeää saada esitys ensi-iltaan, jolloin työn saa näytettyä ihmisille ja se purkautuu omalla tavallaan.”

Odotin sitä varsinkin sen jälkeen, kun se oli jo kerran siirtynyt. Oli suuri kolahdus, kun muutama päivä ennen ensi-iltaa kaikki taas keskeytyi. Näyttelijän on tärkeää saada esitys ensi-iltaan, jolloin työn saa näytettyä ihmisille ja se purkautuu omalla tavallaan. Yhteiskunnan viimeaikainen kohtelu taiteilijoita kohtaan huolestuttaa minua. Voin vain toivoa, että tämä korona-aika muistuttaa ihmisiä siitä, miten tärkeä osa yhteiskuntaa taide on. Olennaisinta ihmisissä on se, että meidät on rakennettu tuntemaan sekä ajattelemaan. Taide herättää meissä tunteita, se saa meidät ajattelemaan. Se on tärkeä osa ihmisyyttä. Siksi odotan kaikkea, mitä tulen vielä kokemaan teatterin ja taiteen maailmassa ja sitä mihin suuntaan kaikenlainen taide ylipäätänsä kehittyy. Kaivautuessani sieluni syövereihin törmään aina lopulta taiteeseen, sillä se on ihmisen sielun sydän.