Siirry pääsisältöön
""

Kansallisteatterin monivuotisen KAARELLA-aluehankkeen päätösosa on ainutlaatuinen yhdistelmä katutaidetta, rituaalia ja poikkitaiteellista yhteisöteatteria. Talojen asukkaat osallistuvat ulkoilmaesitykseen omilta parvekkeiltaan. Kantaesitys nähdään 4.9.2021.

Mitä kaikkea saadaan nähdä ja kuulla, kun Kaarelan asukkaiden mielen pyykkejä heitetään Pesulan pesusoikkoon pyörimään? Pesulassa arkipäiväinen pyykinpesun rutiini muuttuu yhteiseksi rituaaliksi, jonka pääosassa ovat Kaarelan alueen eri-ikäisten asukkaiden – eli esityksen pesumestareiden elämänmakuiset tarinat. Ainutlaatuisen esityksen näyttämönä toimivat kerrostalojen pihat, joiden pyykkinaruille ripustetaan koko elämän kirjopyykki.

Koronasulun aikana syntynyt esitys kutsuu yhteiseen pyykkivuoroon, kun kaikkien mieliin on kertynyt pyykättävää. Pesusoikosta nousevat esiin tarinat, joista kuultavat irtipäästämisen ilot ja surut. Rohkeasti esitykseen heittäytyvien osallistujien lisäksi tapahtumapaikkojen talojen asukkaat elävöittävät esitystä parvekkeiltaan.

Pesula yhdistää puhdistusrituaalin, musiikin, tanssin, suomalaisen arkitodellisuuden ja karnevalistisen happeningin yhteisölliseksi ja joka kerta erilaiseksi ulkoilmaesitykseksi, jollaista ei Suomessa ole aiemmin koettu. Esiintyjinä ovat alueen asukkaista koottu pesumestari-ryhmä, KAARELLA-hankkeen aluetaiteilijat Eveliina Heinonen ja Anni Pellikka, Suomalaisen Barokkiorkesterin muusikot sekä Balettikoulu Pirjo Kuhan oppilaat, minkä lisäksi tapahtumapaikkojen talojen asukkaita parvekkeiltaan. Ylipesijätär Mama Laundryn äänenä esityksessä toimii Paula Siimes.

Kantaesitys Kannelmäessä 4.9. klo 14 ja 18

Näytännöt Kuninkaantammessa 11.9. klo 14 ja 18
Kaikenikäisille soveltuva tapahtuma on maksuton, mutta edellyttää ennakkoilmoittautumista. Tapahtumapaikoille on esteetön pääsy. Rajattu yleisömäärä.

Lisätiedot ja ennakkoilmoittautumiset

Kansallisteatterin yleisötyön tuottaja Mona Huczkowski
Sähköposti kaarella.kansallisteatteri@gmail.com
Puhelinnumero 050 305 4251

KAARELLA on yksi Helsingin tukemista Helsingin mallin hankkeista. Lue lisää hankkeen omalta sivulta.