Tiedote – 28.4.2023

Pentti Linkolan elämään ja ajatteluun syventyvä näytelmä kantaesitetään Vallilan Kansallisteatterissa

Pentti Linkola (1932–2020) oli henkilö, jonka elämäntapa, persoona ja ajattelu yhä edelleen herättävät voimakkaita tunteita sekä puolesta että vastaan. Eeva Putro ja Atro Kahiluoto kohdensivat katseensa Linkolan elämään sekä ajatteluun ja kirjoittivat näyttämöteoksen Pentti Linkola – kaltaisemme?. Teos etsii ihmistä ajattelussaan tinkimättömän legendan takaa ja puntaroi, mitä hänen oppejaan ei pitäisi unohtaa nykyäänkään. Roni Martinin säveltämä musiikki ja Panu Varstalan koreografia kuljettavat katsojaa riemukkaista hetkistä herkkään elämän tarkoituksen pohdintaan. Atro Kahiluodon ohjaama Pentti Linkola – kaltaisemme? kantaesitetään Vallilan Kansallisteatterissa 4.5.

Kuva: Mitro Härkönen

Välähdyksiä ja vaikutelmia toisinajattelija-pasifisti-ekofasisti-esseististä  

Pentti Linkola (1932–2020) oli sananmukaisesti moniulotteinen henkilö. Intohimoinen luonnonsuojelija, akateemisesti koulutettu kalastaja, mediapersoona ja erakko, joka piti ihmisistä, mutta vihasi ihmiskuntaa. Linkola puhui viisaita sanoja luonnonsuojelusta ja varoitti luontokadosta, mutta tunteita säästämättä iloitsi ihmistä kohdanneista katastrofeista. Elämä hänen rinnallaan ei ollut kevyttä.

Eeva Putro ja Atro Kahiluoto paneutuivat Linkolan persoonaan, kirjoituksiin, elämäntapaan ja ajatteluun. Tavoitteena oli ymmärtää, miksi hän eli kuten eli ja mikä hänet radikalisoi. Samoin pyrkimyksenä oli nostaa esiin hänen sanomastaan se, mitä ihmiskunnan ei koskaan pidä unohtaa. Kirjoittajat ennättivät myös tavata Linkolan ennen hänen kuolemaansa. Läpivalaisevan työn tuloksena Putro ja Kahiluoto kirjoittivat Pentti Linkola – kaltaisemme? -näyttämöteoksen. Kahiluodon ohjaama näytelmä ei ole perinteinen elämäkerta, vaan pikemminkin sarja vaikutelmia, näkyjä ja välähdyksiä sekä oivalluksia Linkolasta ja hänen ajatuksistaan.

"Linkola on antanut äänen niiden ihmisten kokemukselle, joille suomalainen luonto on keskeistä elämänsisältöä. Hän varoitti vakavasti, että se, mitä teemme ympäristölle, tapahtuu lopulta meille itsellemme. Haluan, että näytelmämme herättää toivoa ja taistelutahtoa – meillä on tässä ajassa loistava mahdollisuus työskennellä luonnon hyvinvoinnin eteen, kunhan vain yhdessä päätämme niin”, ohjaaja Atro Kahiluoto sanoo. 

Kaikki näyttelijät esittävät Linkolaa  

Linkolan roolia ei ole näytelmässä nimetty yhdelle näyttelijälle, vaan kaikki viisi esiintyjää esittävät häntä, välillä jopa samanaikaisesti. Ratkaisu korostaa osaltaan Linkolan moniulotteisuutta ja sitä, kuinka monen spektrin kautta häntä ja hänen elämäntyötään voi tarkastella.     

”On sekä haastavaa että äärimmäisen palkitsevaa olla kahdessa roolissa samassa teoksessa. Näyttelijänä näen tekstin lopulta eri valossa kuin sitä kirjoittaessa, sillä teos syntyy vasta näyttämöllä, ei kirjoituskammiossa. Itselleni tärkeintä on ollut huomata, kuinka kaikki mitä Linkolasta sekä luontokadosta opimme ja kirjoittamisvaiheessa oivalsimme, lävistää näytelmämme ja luo siihen runollisen kudelman", Eeva Putro pohtii.  

Roni Martin on säveltänyt näyttämöteokseen musiikin, koreografia on Panu Varstalan käsialaa.

Kantaesitys Vallilan Kansallisteatterissa 4.5.2023

Esityksen tausta-aineistona on käytetty muun muassa Riitta Kylänpään Tieto-Finlandia-palkittua teosta Pentti Linkola ‒ ihminen ja legenda (Siltala, 2017).

Työryhmä

Näyttämöllä Mia Hafrén, Roni Martin, Eeva Putro, Timo Tuominen ja Panu Varstala

Ohjaus Atro Kahiluoto Lavastus Katri Rentto Pukusuunnittelu Saija Siekkinen Musiikki ja äänisuunnittelu Roni Martin Koreografia Panu Varstala Valosuunnittelu Ville Toikka Videosuunnittelu Joona Pettersson Naamioinnin suunnittelu Tuija Hellas Dramaturgi Eva Buchwald