Tiedote – 28.1.2019

Ingmar Bergmanin intiimi klassikko Kohtauksia eräästä avioliitosta Kansallisteatteriin helmikuussa


Alun perin kuusiosaiseksi televisiosarjaksi tehty ja valtavaksi kansainväliseksi menestykseksi muodostunut teos nähdään Kansallisteatterissa Ingmar Bergmanin omana näyttämösovituksena, jonka ohjaa Michael Baran. Päärooleissa nähdään teatterin omaan ensembleen kuuluvat Kristiina Halttu ja Esa-Matti Long. Ensi-ilta on Omapohjassa 6. helmikuuta.


Marianne ja Johan ovat onnellinen, sivistynyt ja taloudellisesti hyvin toimeentuleva aviopari, jonka yhteiselämä vaikuttaa päällisin puolin melkein säädyttömän ihanteelliselta. Mutta kun vuosien varrella maton alle lakaistut ongelmat nousevat yllättäen pintaan, alkaa pitkä prosessi, jossa loputonta kamppailua käyvät parisuhteen kaksi osapuolta, julmuus ja hellyys, sitoutumisen tarve ja vapauden kaipuu sekä vihan, rakkauden ja intohimon jatkuvat oikut.

Ingmar Bergmanin mestarillisen aviodraamaan traagiset ja surkuhupaisat käänteet ovat helposti tunnistettavia kenelle tahansa, joka elää, on joskus elänyt tai haaveilee joskus elävänsä pitkässä suhteessa toisen kanssa. Tuttujen ihmissuhdekiemuroiden alta nousevat esiin ikuiset teemat: ihmisen pohjimmainen yksinäisyys, suuremman merkityksen ja henkilökohtaisen moraalin ainainen etsintä sekä nykyihmisen epävarmuus paikastaan ja asemastaan koko ajan muuttuvassa maailmassa.

Bergmanin moderni klassikko panee meidät kyseenalaistamaan omat ennakkokäsityksemme kahden ihmisen välisestä suhteesta ja tulee samalla asettaneeksi menneiden sukupolvien asenteet kiehtovaan ristivalotukseen nykypäivän näkemysten kanssa.

Ohjaaja Michael Barania Bergmanin teokset ovat kiehtoneet pitkään. ”Minua kiinnostaa ihminen kaikessa moniulotteisuudessaan, ja Bergman on syvällisen ja toden ihmiskuvauksen mestari. Näyttelijöille Kohtauksia eräästä avioliitosta tarjoaa hienosyiset ja dynaamiset roolit, joiden tunneskaala vaihtelee intohimosta ja raivosta alakuloon ja suureen hellyyteen. On valtavan hienoa, että juuri Halttu ja Long esiintyvät näissä rooleissa”, Baran kiittää.

Ensi-ilta Kansallisteatterin Omapohjassa 6.2.2019

Rooleissa Kristiina Halttu ja Esa-Matti Long

Ohjaus ja suomennos Michael Baran
Lavastus ja pukusuunnittelu Tarja Simone
Valosuunnittelu Ville Toikka
Naamioinnin suunnittelu Anna Pelkonen

 

Kristiina Halttu opiskeli kasvatustiedettä Lapin yliopistossa vuosina 1982‒89. Teatterikorkeakoulusta hän valmistui 1993. Kansallisteatterin ensembleen hän on kuulunut yli kymmenen vuotta. Kansallisteatterissa hänen tärkeimpiä roolejaan on nähty esityksissä Don Juan (Donna Elvira), Kuningas Lear (Goneril), Rakkaudesta minuun (Tea Jalovaara), Petra von Kantin katkerat kyyneleet (Petra), Mr. Vertigo (Lady Marion), Patriarkka (Petra), Mahdolliset maailmat (Helena), Canth (Ida Aalberg), Äidin rakkaus (Saara) ja Lemminkäinen (Ema) sekä musikaalitrilogiassa HOMO!, SLAVA! Kunnia. ja Musta Saara, joissa hän esiintyi useissa eri rooleissa. Lisäksi hän näytellyt mm. Pyynikin kesäteatterin Akselissa ja Elinassa (Ellen Salpakari), Lahden Kaupunginteatterin Viulusoittaja katolla -esityksessä (Chava), esityksissä Lokki (Maša) ja Decamerone Q-teatterissa, Helsingin Kaupunginteatterissa esityksissä Sound of Music (Maria) ja Välkky ja Pölkky (Pianisti) sekä näytelmässä Tribadien yö (Siri von Essen) KokoTeatterissa. Lisäksi Halttu on näytellyt elokuvissa Vääpeli Körmy ja vetenalaiset vehkeet, Poika ja ilves, Saippuaprinssi, Suden vuosi, Sisko tahtoisin jäädä ja Tummien perhosten koti sekä muiden muassa tv-elokuvissa ja -sarjoissa Mateli – säkeitä runonlaulajan elämästä, Pimeän hehku, Samppanjaa ja vaahtokarkkeja, Tumma ja hehkuva veri, Ou nou!, Onnellisten laiva, Kymenlaakson laulu, Kotikatu, Ihon alla, Presidentti sekä Sorjonen 1‒2. Lisäksi Halttu on esiintynyt laulajana useissa tuotannoissa sekä tehnyt omia musiikkiteatteriesityksiä ja konsertteja.

***

Esa-Matti Long on ollut Kansallisteatterin vakituinen näyttelijä vuodesta 1998. Hänen merkittävimpiä roolitöitään uran varrella ovat olleet nimirooli Teatteri Jurkan Peer Gyntissä sekä kotiteatterissa esitetyt Equus (Alan), Kalevala (Lemminkäinen), Seitsemän veljestä (Juhani), Woyzeck (Woyzeck), Hamlet (Hamlet), Godot (Estragon), Riivaajat (Stavrogin), Tuntematon sotilas (Vanhala), Mr.Vertigo (Slim-eno), Fedja-setä, kissa ja koira (Posteljooni Petškin). Viime vuosina hänet on nähty mm. esityksissä Jääkuvia, Kangastus 38, Juurihoito, Nyt kun olet minun, Hirttäjät, Europaeus, Pohjalla ja Frankenstein. Vierailevana näyttelijänä hän on työskennellyt mm. Ryhmäteatterissa, Q-teatterissa, Turun Kaupunginteatterissa ja Sphinx Theatressa / Soho Theatressa Lontoossa. Long on tehnyt paljon myös elokuva- ja televisiorooleja.

 

Lisätiedot
pääjohtaja Mika Myllyaho mika.myllyaho@kansallisteatteri.fi

Lisätiedot, haastattelupyynnöt ja lehdistölippuvaraukset
viestintäpäällikkö Mia Hyvärinen mia.hyvarinen@kansallisteatteri.fi p. 050 540 5062