Tiedote – 12.1.2021

EMBARGO tiedote 12.1.2021, julkaisuvapaa 12.1. kello 11.00: Kansallisteatteri avasi kevätkautensa virtuaalitapahtumana

Poikkeusolosuhteiden aikana töitä on jatkettu toiveikkaasti kohti ensi-iltoja. Kauden avajaisia vietettiin virtuaalilähetyksenä tiistaina 12.1. kello 10.
Avajaistaltioinnin voi katsoa Tapahtumakanavalta kahden viikon ajan.

Koronan sulkemien ovien takana Kansallisteatterissa on jatkettu töitä keskeytyksettä ja harjoiteltu tulevia esityksiä. “Kansallisteatteri on kovassa iskussa, ja kun teatterin ovet jälleen aukeavat yleisölle, on luvassa upea kattaus tuoreita ja kiinnostavia näyttämöteoksia – niin marraskuulta siirtyneitä kuin keväälle suunniteltuja ensi­-iltoja. Syyskaudella tiukasti noudatetut ja tunnustusta saaneet turvajärjestelyt ovat valmiina jatkumaan myös keväällä 2021. Me Kansallisteatterissa toivomme, että tilanne normalisoituu pian ja pääsemme toteuttamaan ydintehtäväämme: elävää esitystaidetta, näyttämöllä, yleisön edessä. Tärkeintä on nyt kuitenkin huolehtia terveydestämme ja pitää huolta toisistamme”, pääjohtaja Mika Myllyaho summaa.

Ensi-iltojen siirroista ja uusista näytäntöaikatauluista kerrotaan heti, kun ne voidaan vahvistaa. Kansallisteatteri noudattaa viranomaisten määräyksiä ja toimii niiden mukaisesti.
 

Kansallisteatterin kevätkauden ohjelmistoa

Ohjelmistoon tulee lukuisia kotimaisia uutuuksia. Suurella näyttämöllä nähdään Reko ja Tina Lundánin teoksiin pohjautuva, musiikin kehystämä näyttämöteos Tunnit, viikot, kuukaudet. Kati Kaartisen käsikirjoittaman uutuuden ohjaa Tuomas Rinta-Panttila. Esityksen ytimessä on aihe, joka koskettaa meitä kaikkia: elämän ajallisuus ja rajallisuus. Kuoleman merkitsemän arjen keskeltä kiteytyvät näyttämölle kuvat yhteisistä hetkistä, surumielisinä ja säälimättöminä, mutta myös kirkkaina ja kevyinä. Jussi Tuurnan säveltämä ja livebändin soittama musiikki tiivistää hetkiä musiikilliseen muotoon. Tampereen Työväen Teatterin kanssa yhteistyössä toteutettavan teoksen Tampereen ensi-ilta on syksyllä. Rooleissa esiintyy upea näyttelijäkaksikko, Petra Karjalainen ja Timo Tuominen.

Suurella näyttämöllä nähdään myös Ruska Ensemblen Arktisen trilogian päätösosa Donna Quijotekamppailu toivosta, joka tuo näyttämölle kansainvälisiä huippuesiintyjiä. Donna Quijote on monitaiteellinen näyttämöteos toivon etsimisestä, vaalimisesta ja hylkäämisestä sekä lannistumattoman ihmisen kasvusta aktivistiksi. Teos pohjautuu vahvasti valtaväestön sekä alkuperäiskansojen väliseen taideyhteistyöhön. Sen kirjoittavat ja ohjaavat Jarkko Lahti ja Ari-Pekka Lahti.

Juha Jokelan Dosentit on yksi Suuren näyttämön odotettuja kantaesityksiä, jonka ensi-ilta siirtyi marraskuulta tälle kaudelle. Vesa Vierikon ohjaama Molière-klassikkokomedia Saituri nähdään keväällä Vallilan Kansallisteatterissa. Satu Linnapuomin ohjaama, Anne Frankin päiväkirjaan pohjaava, Kantti-nuorten Anne F on niin ikään yksi viime kaudelta siirtyvä uutuusteos.

Kari Heiskasen kirjoittama ja ohjaama Kohtaamisten käsikirja on Vallilan Kansallisteatterin kantaesitys. Se on viehättävän vinksahtanut ja viisas komedia ihmissuhteiden tutkimattomista teistä ja sattuman oikuista. Episodimaisesti etenevä esitys vie katsojansa kärpäseksi kattoon seuraamaan eri henkilöiden mutkikkaita suhdekuvioita ja niiden aikaansaamia tilanteita – yhdistävänä teemanaan kohtaamisen mahdollisuus ja mahdottomuus.

Omapohjassa nähdään Harold Pinterin näytelmäklassikko Ruokahissi. Vesa Vierikon terävä ohjaustyö vie katsojat 1950–60-lukujen taitekohtaan, nimettömälle paikkakunnalle Englantiin. Tiivistunnelmaisen ja kompaktin esityksen näyttelijöinä nähdään Santeri Kinnunen ja Esa-Matti Long kuin heitä varten räätälöidyissä rooleissa.

Kiertuenäyttämö viettää 10-vuotisjuhlavuottaan. Juhlaesityksenä nähdään Juha Mustanojan kirjoittama ja ohjaama Diplomaatit, joka saa kantaesityksensä Kanneltalossa ja on tilattavissa terveydenhuollon ja sosiaalitoimen yksiköihin. Komedia tuo eteemme kolme kukertavan täydellistä ihmisyksilöä, jotka laulavat, tanssivat ja porskuttavat vailla häpeää tai huolta huomisesta.

Kansallisteatterin YTYÄ-yleisötyö laajentaa teatterin ja yleisön suhdetta ja lisää saavutettavuutta. Yleisötyön kolmivuotisen alueellisen Kaarella-hankkeen päätösvuoden teema on sadonkorjuu ja vuosi huipentuu syksyllä asukkaiden kanssa ulkona toteutettavaan esitykseen. Kaarella-hanke on osa kulttuurin saavutettavuutta tasapainottavaa Helsingin mallia. Aluetaiteilijoina toimivat Eveliina Heinonen ja Anni Pellikka.
   Toukokuussa nuoret teatterin harrastajat valloittavat Vallilan Kansallisteatterin, kun kauden päätteeksi siellä nähdään teatterin omien kummiryhmien esitysten lisäksi valtakunnallisen Nuori Näyttämö -hankkeen päätöskatselmus.

Kansallisteatterissa on paitsi harjoiteltu tulevia esityksiä, tehty myös uusia toiminnallisia avauksia. Yksi näistä on kaikille avoin Äänikanava, jossa on kuultavina runoja, podcasteja ja lukudraamatallenteita. Esimerkiksi esityksistä Hitler ja Blondi sekä Hölmölän joulu voi nauttia myös taltiointeina.

 

Lisätiedot

Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho
Sähköpostiosoite mika.myllyaho@kansallisteatteri.fi
Puhelinnumero 044 593 8130

Viestintäpäällikkö Mia Hyvärinen
Sähköpostiosoite mia.hyvarinen@kansallisteatteri.fi
Puhelinnumero 050 540 5062

 

Valokuvat

Tästä linkistä pääset katsomaan ja lataamaan esityksen kuvia Flickr-palvelusta.