Siirry pääsisältöön
Näyttämö
Vallilan Kansallisteatteri
Liput
Peruslippu 40 €
Eläkeläinen 36 €
Opiskelija / työtön 20 €
Saman illan liput -50 %
Osta lippu
Kesto
Kesto päivitetään ensi-illan alla.
Tilaa väliaikatarjoilu

Kjell Westön uusimpaan romaaniin pohjautuva näyttämöteos avaa Vallilan Kansallisteatterin syyskauden!

Onko Thomas Brander menettänyt kosketuksensa?
Brander (Janne Reinikainen) on suomalainen huippukapellimestari, joka on saanut loistaa kansainvälisen musiikkitaivaan tähtenä. Kuitenkin hän on viime aikoina tuntenut kadottaneensa jotakin, tietämättä tarkalleen mitä tai miksi. Ammatillisen kriisin lisäksi häntä painaa ikä, särkynyt sydän ja jonkinlainen määrittämätön alakulo.

Brander rakennuttaa ylellistä taloa Ravaisiin, pienelle saaristopaikkakunnalle, jossa taiteilijan varakkuus ei jää huomaamatta. Rakennushankkeen edetessä hän tutustuu naapuriinsa, koulukuraattori Reidar Lindelliin (Timo Tuominen). Erilaisista maailmoista tulevia miehiä yhdistää musiikki, vaikkakin lähes vastakkaisista tulokulmista ‒ Lindell kun on toiseksi paras kitaristi paikallisen harrastajabändin riveissä.

Lindellin kautta Brander alkaa tutustua paikallisyhteisöön ja sen pinnanalaisiin riitasointuihin, joista hän ei itsekään jää osattomaksi. Maailmaa ja sisintään ei pääse karkuun saaristossakaan.

Musiikista ammentava Tritonus on Kjell Westön kolmas kantaesitys Kansallisteatterissa

Johanna Freundlichin ohjaama ja Michael Baranin dramatisoima Tritonus tuo Kjell Westön samannimisen romaanin (Otava, 2020) Vallilan Kansallisteatteriin vaikuttavana näyttämöteoksena. Se kertoo musiikista, menetyksistä ja ulkopuolisuudesta mutta myös ystävyyden ja yhteisön merkityksestä yhä arvaamattomammaksi muuttuneessa nykytodellisuudessa. Tritonuksen runsas musiikillinen maailma vie Gustav Mahlerin sinfonioista The Waterboysin Fisherman’s Bluesiin. Osa esityksen musiikista kuullaan näyttelijöiden soittamana.

Monien kiitettyjen teatteriesitysten tekijät Freundlich ja Baran ovat tehneet töitä myös klassisen musiikin, ja varsinkin oopperan parissa. Kansallisteatterissa on nähty aiemmin kaksi Westön romaaneihin perustuvaa menestysesitystä: Kangastus 38 (2017) ja Rikinkeltainen taivas (2019).

Kantaesitys Vallilan Kansallisteatterissa syyskuussa 14.9.2022

Näyttelijät ja työryhmä

Rooleissa
Henrik Heselius, Aleksi Holkko, Maria Kuusiluoma, Petri Liski, Juha-Pekka Mikkola, Ilja Peltonen, Annika Poijärvi, Janne Reinikainen ja Timo Tuominen sekä Bruno Baer ja Sofia Motturi
Ohjaus
Johanna Freundlich
Dramatisointi
Michael Baran
Romaanin suomennos
Laura Beck
Lavastussuunnittelu
Katri Rentto
Pukusuunnittelu
Ninja Pasanen
Äänisuunnittelu
Antti Puumalainen
Valosuunnittelu
Max Wickström
Naamioinnin suunnittelu
Laura Sgureva-Cox