Uutinen – 8.8.2021

Rakastettu näyttelijä Aarre Karén on kuollut

""

Suru-uutisen vahvistivat Kansallisteatterille Karénin omaiset. Karén oli kuollessaan 88-vuotias.

Aarre Karén kuului kiinnitettynä näyttelijänä Kansallisteatterin näyttelijäkuntaan vuosina 1987-1999 työskenneltyään sitä ennen muun muassa Jyväskylän, Kotkan ja Helsingin kaupunginteattereissa. Hänen roolitöitään nähtiin niin klassikoissa, kuten Saituri, Vanja-eno ja Cyrano de Bergerac, kuin nykynäytelmissä kuten Angels in America ja Equus.

Karén teki teatteriroolien lisäksi runsaasti elokuva-, televisio- ja radiotöitä. Hänen ensimmäinen elokuvapääroolinsa nähtiin Maunu Kurkvaaran elokuvassa Kujanjuoksu vuonna 1971. Hän näytteli myös lukuisissa Spede Pasasen sekä Aki ja Mika Kaurismäen ohjaamissa elokuvissa. Televisiossa hän näytteli muun muassa sarjoissa Hynttyyt yhteen ja Puhtaat valkeat lakanat. Hänen viimeiseksi elokuvakseen jäi Johanna Vuoksenmaan ohjaama 
21 tapaa pilata avioliitto vuodelta 2013 ja viimeiseksi televisiotyökseen rooli Syke-sarjassa vuonna 2014. Karén muistetaan myös pidettynä ääninäyttelijänä.

Työtoverit muistavat Aarre Karénin sivistyneenä ihmisenä, todellisena herrasmiehenä.

Kansallisteatteri muistaa rakastettua kollegaa lämmöllä ja ottaa osaa omaisten suureen suruun.

Ohita esitysten esittelykaruselli

Tulevia ensi-iltoja

""

Laulujoutsen ‒ katastrofiballadi

Aurinkoteatteri ja Kansallisteatteri esittävät
Kun talous pannaan tasapainoon, ihmisarvo ei saa muodostua esteeksi.
Suuri näyttämö
Tutustu ja osta lippu
""

Jäniksen vuosi

Arto Paasilinna ‒ Kristian Smeds
Loikkien vapauteen!
Suuri Näyttämö
Tutustu ja osta lippu
""

Eichmann ‒ mistä yö alkaa

Stefano Massini
Esitys pahuudesta ja vastuusta
Pieni näyttämö
Tutustu ja osta lippu
""

Eerika Rantasen tähänastinen elämä

Juha Jokela, Kaisa Hela, Ria Kataja & Eeva Soivio
Sydämellinen kasvutarina kolmen upean näyttelijän esittämänä!
Pieni näyttämö
Tutustu ja osta lippu
""

Angels in America

Tony Kushner
Suurteos rakkaudesta ja toivosta maailmanlopun aattona
Pieni näyttämö
Tutustu ja osta lippu
""

Hulluja satuja

Paula Norosen ja Minna Kivelän satujen pohjalta
Henna Tanskanen ‒ Helena Vierikko
Kreisiä menoa Kansallisteatterissa
Taivassali
Tutustu ja osta lippu