Siirry pääsisältöön

Willensauna

Kansallisteatterin uuden puolen, eli 1930‒1950 -luvuilla rakennetun osan perusparannustyöt käynnistyvät keväällä 2020. Teatterintekemistä jatketaan Pienen näyttämön ja Willensaunan osalta väistötiloissa aina vuoteen 2023, jolloin uusitut tilat on tarkoitus ottaa käyttöön. Peruskorjauksen aikana teatteri toimii normaalisti Suuren näyttämön ja Omapohjan osalta.

”Uskon, että peruskorjauksen myötä Suomen ensimmäinen moderni teatteritila nousee uuteen kukoistukseen. Uusitut tilat antavat entistä paremmat puitteet monipuoliselle ohjelmistolle kunnioittaen samalla Kansallisteatterin taiteellisesti tinkimätöntä henkeä ja arvokasta historiaa. Tavoitteenamme on, että uusitut tilat palvelevat optimaalisella tavalla yhä moninaisempia yleisöjä sekä teatterintekijöitä ja heidän taiteellista osaamistaan. Uuden teatterikahvilan myötä Kansallisteatterin ovet myös avautuvat laajemmin kaikille kiinnostuneille”, kertoo Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho.

Willensaunan sisäänkäynti on Pienen näyttämön tavoin Kaisaniemen puiston puolelta Itäisen Teatterikujan kulmasta, osoite on Bergbominkuja 2. Willensaunan näyttämö on heti sisäänkäynnin jälkeen oikealla, jossa sijaitsee myös lämpiö.

Suomen ensimmäisen teatteriravintolan tilalle vuonna 1976 rakennetun Willensaunan katsomo on puolikaaren muotoinen. Näyttämö ja katsomo ovat samaa tilaa, jossa korostuvat intiimiys ja yhteisyyden tunne. Nimensä Willensauna sai paikalla 1800-luvulla olleesta kylpylähotellista, Wilhelmsbadista.

Willensauna suunniteltiin alusta alkaen kokeilevalle, uudelle teatteri-ilmaisulle. Se on ollut myös ihanteellinen lastenteatterin näyttämö.
Willensaunaan mahtuu 154 katsojaa. Willensaunassa pyörätuolipaikka on lähellä katsomon sisäänkäyntiä.

Willensaunan katsomokartta (pdf)