Siirry pääsisältöön
Näyttämö
Kaisaniemen ala-asteen koulu
Liput
Peruslippu 32 €
Eläkeläinen 28 €
Opiskelija / työtön 16 €
Saman illan liput -50 %
Osta lippu
Kesto
Kesto päivitetään ensi-illan alla.

”Vaikka kouluvuodet kiusaajineen ovat mennyttä elämää, häpeä kulkee kuin piru harteilla. Kiusaajien äänet eivät anna hetkeksikään unohtaa, miten huono, mitätön ja ruma Aaro on muiden silmissä.

On vaihtoehtona sulkea ovet ja paeta maailmaa tai mennä kohti pelkojaan ja paljastaa toiselle itsensä pohjiaan myöten.”

Elämän koulu on monitaiteellinen, aikuisyleisölle suunnattu teos, joka pohjautuu Antti Röngän vuonna 2019 julkaistuun romaaniin Jalat ilmassa. Esitys ja romaani käsittelevät koulukiusaamista ja sen jälkiä, joita kiusattu kantaa pitkälle aikuisuuteen.

Nykytanssi- ja teatteriesityksen, konsertin ja kuunnelman välimaastoon sijoittuvassa immersiivisessä esityksessä nähdään ammattitanssijoita ja ilmaisutaidon lukion opiskelijoita sekä kuullaan Igor Stravinskyn Kevätuhri kahden nuoren pianistin soittamana. Kaisaniemen ala-asteella toteutettavan esityksen myötä koulurakennus muuttuu muistojen ja nykyhetken, lapsuuden ja aikuisuuden, toden ja esityksen monikerrokselliseksi labyrintiksi. Joukon, yksilön ja kiusaamisen dynamiikka avautuu niin uhrin kuin kiusaajan, osallistujan ja sivustakatsojankin näkökulmista. Esitys tuo näkyväksi ne jäljet ja muistot, joita nuo kokemukset mieleemme ja kehoomme jättävät, tarjoten mahdollisuuden niiden yhteiseen kohtaamiseen ja käsittelyyn.

Koulukiusaaminen jäljet voivat pahimmillaan olla pysyviä ja määrittää osaltaan ihmisen omakuvaa koko loppuelämän ajan. Elämän koulu on katsojalle mahdollisuus kohdata uudelleen omia lapsuuden muistoja ja kokemuksia sekä asettaa niitä esityksen avulla uuteen viitekehykseen ei ainoastaan yksityisinä, vaan yhteiskunnallisina ja jaettuina kokemuksina. Jokaisella meillä on roolimme elämän koulussa. Yhdessä, katsomalla rehellisesti menneeseen ja rohkeasti tulevaan, voimme yrittää muovata omasta roolistamme hieman armollisemman.

Ensi-ilta Kaisaniemen ala-asteen koululla 13.1.2022

Esitys on suunnattu aikuisille, eikä se sovellu lapsiyleisölle. Suositusikäraja 13 vuotta.

Näyttelijät ja työryhmä

Esiintyjät
Mirva Mäkinen, Eero Vesterinen ja Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaat
Pianistit
Liisa Smolander ja Mikael Loponen
Ääninäyttelijä
Anssi Niemi
Ohjaus ja dramaturgia
Valtteri Raekallio
Alkuperäisteksti
Antti Rönkä
Koreografia
esiintyjät Valtteri Raekallion johdolla
Koreografin assistentti
Anni Honkanen
Opetusharjoittelija
Kaisla Koski
Lukiolaisten vastaava opettaja
Mirva Mäkinen
Lavastus
Aku Meriläinen
Valosuunnittelu
Lauri Lundahl
Äänisuunnittelu
Aki Päivärinne
Pukusuunnittelu
Työryhmä
Tuotanto
Salla Kurronen / Pragma Helsinki
Tuotantoassistentti
Taru Aho