Teatterikuraattori
Pirjo Virtanen

010 733 1256 /
050 374 2296

teatterikasvatus@kansallisteatteri.fi

Alueellinen taideprojekti

Yleisötyön yhdeksi tärkeäksi muodoksi on vakiintunut alueellinen toiminta.

Maunulan maisema

Kansallisteatteri käynnisti vuonna 2016 kolmivuotisen alueellisen yleisötyöhankkeen Maunulassa. Hankkeen tarkoituksena on tuoda teatteria alueen arkeen ja käsitellä taiteen keinoin asukkaille tärkeitä kysymyksiä ja aiheita. Projektissa teatterin ammattilaiset työskentelevät yhdessä asukkaiden kanssa toteuttaen esityksiä sekä muuta toimintaa. Projekti toteutetaan Helsingin kaupungin tuella, ja se on jatkoa teatterin aikaisemmille alueellisille projekteille Pikku Huopalahdessa 2012 ja Kontulassa 2013–2015. Reittejä Kontulaan – hankkeesta on julkaistu raportti Kulttuurin paikka? Kulttuuri asuinalueiden kehittämisessä. Tapaus Suomen Kansallisteatteri Kontulassa. Raportti on luettavissa Aalto-yliopiston tietokannasta.

Vuoden 2018 tutkimuskohteina ovat maunulalaiset paikat ja Maunulaan sijoittuvat tarinat. Syksyllä 2018 Maunulalaisen päiväkirjan tarinoista ja muistoista koostetaan esitys, jossa ammattitaiteilijat avaavat maunulalaisten sielunmaisemaa. Esityksen ensi-ilta on 15.11.2018 Maunula-talossa ja se vierailee Kansallisteatterin Lavaklubilla 19.–24.11.2018..

Työpajoissa syntyneiden tarinoiden pohjalta syntyi Kerrostumia-esitys, joka kiertää ympäri Maunulaa. Ensiesitys oli 16.5.2018 ja näytännöt jatkuvat vielä syksyllä 2018. Myös Ihme arki -projekti, jossa alueen ihmisiä kiitetään erilaisten yllätyksellisten taidetekojen muodossa, jatkuu vuonna 2018.

Syksyn 2016 huipentanut viiden maunulalaisen Muotokuvia-esitys nähtiin Maunula-talossa vielä tammikuussa 2017. Asukkaiden kanssa valmistettiin keväällä 2017 Ihme arki –kiitostekoja, joissa kiitettiin maunulalaisten ehdotusten perusteella aktiivisia maunulalaisia.

Vuoden 2017 teema on Maunula ja rakkaus. Täysille katsomoille esitetty Tunne nimeltä rakkaus kosketti monia niin Maunula-talolla kuin Kansallisteatterin Willensaunassakin.

Seuraa hankkeen nettisivuja www.maunulanmaisema.fi ja www.facebook.com/maunulanmaisema.

Maunulan maisema on yksi Helsingin kaupungin tukemista Helsingin mallin aluehankkeista.

 

 

Kysy lisätietoja:

Eveliina Heinonen, taiteellinen suunnittelija
puh. 050 382 6323
eveliina.heinonen@kansallisteatteri.fi

Salli Berghäll, tuottaja
puh. 050 305 4251
salli.berghall@kansallisteatteri.fi

www.maunulanmaisema.fi
www.facebook.com/maunulanmaisema