Siirry pääsisältöön

Pascal Rambertin kansainväliseksi hitiksi nousseessa Rakkauden päätöksessä mies ja nainen puhuvat eron hetkellä suunsa puhtaaksi. Teos kantaesitettiin Avignonin teatterifestivaaleilla vuonna 2011, minkä jälkeen se on nähty lukuisia kertoja eri puolilla maailmaa ja palkittu arvovaltaisilla teatterialan palkinnoilla. Pienellä näyttämöllä 8.11.2019 nähty Suomen kantaesitys oli myös meillä yleisö- ja arvostelumenestys.

”Rakkauden päätös tekee raivokkaan tarkkaa analyysia siitä, mitä ihmisten sisällä ja välillä tapahtuu eron hetkellä.” Tuula Viitaniemi, Ylen blogit

”Näytelmän suomennoksesta vastaava näyttelijä Timo Torikka tekee vahvasti latautunutta ja yleisöä kujeilevasti harhauttavaa työtä näytelmän miesroolissa, mutta esityksen varsinainen virtuoosi on jälkipuoliskolla ääneen pääsevä Katariina Kaitue.” Lauri Meri, Helsingin Sanomat

Nyt teos on kuultavissa ilmaiseksi lukudraamatallenteena Kansallisteatterin Äänikanavalla kuukauden ajan. Miehen ja naisen monologeista rakentuva teos kertoo rakastamisen mahdollisuudesta ja inhimillisen kommunikaation vaikeudesta. Koruttomuudessaan puhutteleva teos luottaa teatterin ytimeen: näyttelijän ilmaisuvoimaan ja säkenöivään lavakarismaan. Miehen ja naisen rooleissa lukudraamassa kuullaan Timo Torikka ja Katariina Kaitue.