Siirry pääsisältöön
Syyskauden 2018 avajaiset

”Kansallisteatteri on kiinni ajassa, ja me olemme pahuksen ylpeitä siitä”, pääjohtaja Mika Myllyaho sanoo syyskauden avajaispuheessaan. Katso puhe kokonaisuudessaan täältä.

Kansallisteatterin syyskausi avattiin torstaina 16. elokuuta. Pienellä näyttämöllä järjestetyn tilaisuuden avannut pääjohtaja Mika Myllyaho korosti uuden teatteriajattelun tärkeyttä kotimaisella teatterikentällä, ja toi esiin yhteiskunnallisten, ajassa kiinni olevien aiheiden merkitystä, jotta teatteri ei taantuisi pelkäksi viihteeksi. ”Aiheesta on ollut paljon ulostuloja viime aikoina. Voin sanoa, että Kansallisteatterissa me teemme sitä juuri nyt, olemme tehneet jo jonkin aikaa ja olemme pahuksen ylpeitä siitä”, Myllyaho tähdensi puheenvuorossaan. Myllyaho muistutti myös tasa-arvoisuuden toteutumisesta Kansallisteatterissa. Syksyn yhdeksästä ensi-illasta kuudessa on naisohjaaja.

Avajaisissa saatiin maistiaisia syyskauden ensi-illoista, ja tekijät kertoivat ajatuksiaan näyttämöteoksista pääjohtaja Myllyahon haastattelemana.

Suuren näyttämön ensimmäisenä ensi-iltana nähdään Pirkko Saision kirjoittama, Jussi Tuurnan säveltämä ja Laura Jäntin ohjaama Musta Saara, joka tutkii Euroopan uutta, haastavaa tilannetta. Toinen Suurella näyttämöllä nähtävä teos on Paavo Westerbergin tuore tulkinta Anton Tšehovin Kolmesta sisaresta. Pienen näyttämön valtaavat tänä syksynä Leena Krohninläpimurtoteokseen perustuva, Essi Rossin ohjaama Tainaron sekä Samuli Reunasen Dostojevski-tulkinta Karamazovin veljekset. Willensaunassa nähdään kovia kotimaisia: Mika Waltarin klassikko Gabriel, Vesa Vierikon ohjaamana sekä Pajtim Statovcin kansainväliseksi menestykseksi muodostuneeseen romaaniin perustuva Kissani Jugoslavia, jonka ohjauksesta vastaaJohanna Freundlich. Jennifer Tremblayn ylistetty esikoisnäytelmä Lista saa Suomen kantaesityksenä Omapohjassa ‒ monologiteoksen ohjaa Irene Aho, esiintyjänä Pirjo Määttä. Omapohjan toinen kantaesitys on niin ikään monologiteos, Heini Junkkaalan kirjoittama ja ohjaama Homoäiti, jonka esiintyjänä nähdään Katja Küttner.

Liikenneonnettomuudessa halvaantuneen näyttelijä Pekka Heikkisen kokemuksiin perustuvan trilogian täydentää Lavaklubilla nähtävä Sekunti tunnissa. Teoksen ohjaa Heikki Huttu-Hiltunen. Lastenteatteria tarjoaa Suuren näyttämön lämpiössä kantaesitettävä Hannele Lampelan ja Ninka Reitun teokseen perustuva Prinsessa Pikkiriikki, jonka ohjaa Lija Fischer.

Ensi-iltarepertuaaria täydentää upea ja monipuolinen vierailuohjelmisto, joka sisältää muiden muassa Helsingin Juhlaviikkojen kansainvälisen vierailun Eins Zwei Drei, Katja Lundén Companyn Flamencosaunan sekä Tuomari Nurmion ainutlaatuisen soolokonsertin Helvetin ja taivaan välissä.