Siirry pääsisältöön
" "

Kanssakulkijat-kävelyesityksen esiintyjinä nähdään Malminkartanon alueen asukkaita. Ensi-iltansa teos saa 2.9.2020 Malminkartanossa. Kanssakulkijat kertoo kävelyretkistä Malminkartanon ympäristössä koronan aikaan.

Esitys on myös kunnianosoitus Malminkartanon alueelle, joka on Helsingin ensimmäinen nimenomaan kävelyä varten suunniteltu kaupunginosa. Esityksessä kuljetaan noin kilometrin pituinen reitti. Matkan varrella pysähdytään välitiloihin haaveilemaan ja etsimään yhteyttä toisiimme.

Aluehankkeen esitystä lähdettiin työstämään työpajoissa keväällä 2020. Kun korona pysäytti kaiken muun, jäi työpajatoiminta monelle osallistujalle ainoaksi yhteisölliseksi toiminnaksi. Tapaamiset järjestettiin etäyhteydellä, erilaisten kävelytehtävien ja videotapaamisten muodossa. Asukkaiden keskuudessa työpajojen kantavaksi teemaksi nousi kanssakulkijuus. Myös turvallisuus koettiin merkittäväksi; turvallinen käveleminen oman kaupunginosan kaduilla kuuluu meille kaikille.

“Kanssakulkijat syntyi kaipuusta yhteisöllisyyteen kävelyn keinoin. Jokainen meistä voi kulkea omalla tavallaan ̶ ja samaan suuntaan kulkemista tarvitsemme ihmisinä nyt enemmän kuin koskaan”, luonnehtivat teoksen ohjaajat Anni Pellikka ja Martta Pesonen.

Lue lisää Kaarella-aluehankkeesta yleisötyö-sivustolla.