Axel - soolo miesäänelle

Sukupuolen takaisuus -bloggaussarja

Axel – soolo miesäänelle -esityksen innoittamina pyysimme kolmelta ihmiseltä kirjoitusta siitä, millainen voisi olla tila / todellisuus, jossa sukupuolia ei ole tai ne eivät määritä olemista. Kirjoittajat ovat Emilia Kokko, Valto Kuuluvainen sekä Helena Sinervo.

Jos sinäkin intoudut kirjoittamaan tästä aiheesta, olisimme iloisia, jos saisimme lukea kirjoituksesi. Voit lähettää sen osoitteeseen: tiedotus@kansallisteatteri.fi. Osa kirjoituksista voidaan myös julkaista tässä blogissa.

Tämä tulee mieleen, kun ajattelen sukupuolta

Ajattelen nyt sukupuolta. Ajattelen sukupuolirakennelmaa, koko sukupuolirakennelmaa, konstruktiota, rakennelmaa. Normeja. Ajattelen kerralla koko tätä rakennelmaa.

Nyt ajattelen sukupuolirakennelman takaista tilaa. Ajattelen, millainen tila aukeaa sukupuolirakennelman takaa.

On aika hiljaista, on aika avaraa, aika hämärää. Tämmöinen joutomaa, jättömaa, autiomaa, puutarha. Tämmöinen puutarha on täällä. Kävelen täällä.

Vähän jossain humisee joku tuuli tai joku muu. Joku humisee täällä ja toisaalta tuolla. Tämmöistä huminaa.

Tämmöinen maisema. Olen tämmöisessä maisemassa.

Ajattelen nyt taas sukupuolta. Nyt ajattelen maisemaa. Tähän aukeaa nyt tällainen maisema. Olen tässä maisemassa. Tämä maisema, tämä sukupuoli. Ajattelen maisemaa, sen takaisuuksia. Täällä on nyt tämmöistä huminaa.

Ajattelen, että maisema voi olla mitä vain tai ei mitään. Se on selvää. Sen ei tarvitse olla selvää, mitenkään. Kun katson sukupuolta, katson maisemaa, tai en oikeastaan edes katso. Ajattelin, että olen nyt henkilökohtainen, mutta tämä maisema ei ole henkilökohtainen. Olen tässä maisemassa eikä sillä ole lainkaan väliä. Katson tätä maisemaa ja hiljalleen poistun ja unohdun tai jotain katoaa ja se on hyvä ja oikein ja kaunista ja mahdollista. Tämä mahdollinen maisema, tämä mahdollinen tila. Täällä haluaisin olla. Tämä utooppinen tila, tämä mahdollinen tila, tämä tavallinen. Katselen tätä.

Unohdin mistä on kyse. Nyt on kyse tästä ja täällä humisee. Tämä on nyt kirjoitus sukupuolesta ja tämä on lausunto. Olen unohtanut jo mistä on kyse. Olen täällä koko tämän rakennelman takana ja täällä on tämmöistä. Täällä on tämmöistä ja toisaalta taas tuommoista. Tämmöistä huminaa ja tämmöistä tuntua. Tämmöiset puutarhat, tämmöiset parkkipaikat, hallit ja aukeat ja kujat ja muut kaikki rakennukset ja kaikki, tien vieret ja muut. Kaikki tämä tila ja tämä muu, humina ja sen seassa jotain, en oikein tiedä mitä.

Nyt taas humisee ja ajattelen sukupuolta ja sukupuolen takaista tilaa.

Koko ajan haluaisin sanoa: tämä utooppinen tila, tämä väliaikainen tila. Sanon: tämä ehdotus. Koko ajan unohtelen ja muistelen ja unohdan ja muistan ja unohdan ja jotain purkaantuu ja katoaa ja häviää. En ajattele mitään. Olen tässä maisemassa. Tämä on tämä maisema.

Tämä väliaikainen tila, tämä keidas, tämä utooppinen, mahdollinen tila. Täällä haluaisin olla. Tästä tilasta haluaisin pitää huolta. Pidän tästä tilasta nyt huolta. Tänne voi tulla. Ei tarvitse mitenkään. Täällä haluaisin olla. Tämän väliaikaisen hetken. Tämä mahdollinen tila. Tämä ehdotus, tämä toteamus. Tämä keidas.

(LIITE) 
Kirjoitin muistikirjaani muistiinpanon, kun olin yhdessä seminaarissa:
”Mahdottomat asiat luovat itselleen mahdollisuuden toteutua, jolloin ne voivat toteutua.”

Emilia Kokko
Kirjoittaja on esitystaiteilija ja näyttelijä.

Axel - soolo miesäänelle