Siirry pääsisältöön
Axel - soolo miesäänelle

Sukupuolen takaisuus -bloggaussarja

Axel – soolo miesäänelle -esityksen innoittamina pyysimme kolmelta ihmiseltä kirjoitusta siitä, millainen voisi olla tila / todellisuus, jossa sukupuolia ei ole tai ne eivät määritä olemista. Kirjoittajat ovat Emilia Kokko, Valto Kuuluvainen sekä Helena Sinervo.

Jos sinäkin intoudut kirjoittamaan tästä aiheesta, olisimme iloisia, jos saisimme lukea kirjoituksesi. Voit lähettää sen osoitteeseen: tiedotus@kansallisteatteri.fi. Osa kirjoituksista voidaan myös julkaista tässä blogissa.

Sukupuolen tuolla puolen (tulevaisuusfantasia)

Jokainen hermosolu on kyborgi nyt: et tarvitse ruumista nautintoon.
Sukupuolen reliikit sinussa, siittämisen ja synnyttämisen työkalut,
venyttävät sukupuolittamisen puoliintumisaikaa: se jumittaa aivoissa,
kun kerrot tarinoita ja määrittelet lajityypin, vaikka voisit
vain harhailla sienestäjän päivässä, hamuavan korin kantajana.

Et vielä tajua vapautta, missä kaikki todella tapahtuu ja on.
Muistot avautuvat maisemaan, tatuoivat menneisyyden sukupuoleen
hakkuukoneen telojen jäljet, tien penkalle biomassapaalit.
Vapauduit maastoon, jonka haavat särkevät yhä.
Kipeät juuret pitelevät kompuroivaa polkua, sinussa.

Olet vapaa ja istut kivellä, nuolet kyynelsuolaa ylähuulelta, ilmehdit
kohti etelää Venukselle. Kaipaat enemmän kuin osaat kertoa
avaruutta missä linnunrata olet sinä itse, sinä kuulaiden sävelmien tuike.
Kehoosi on nyt sukupuolen tilalle koodattu ilo, ilon varjoliidin,
varjon ja valon liidin, joka poimii tähtien termiikit, koska luottamus!
Ilta taikoo viileät harsot silinteripytystään, kaislikon rauta-utuhattarat.

He väittivät loppuun asti, että ihminen ei pärjää ilman valtarakenteita,
että murskaudumme kaaoksen jaloissa kuin vapaudessa porsittu liha,
että kaikki saavutuksemme juhlivat vastakohtapareissa: housut vievät hameita
ja aurinko vie kuuta, planeettain foxtrot ja jive, kuin kieli…
mitä käyttöä on kielellä ilman subjektia ja objektia, kuka uskoo meitä enää?

Mutta sinä menet ja sanot ”joki”, ja virta vie meidät pois,
sanot ”usva”, ja kaislikko ahmaisee veneen, uoma avautuu kivien väliin,
sanot ”sinä”, ja huoma levähtää auki, peitto, satiinilla viritetty
patja, tyynykin on, ja iho, suu (hävyltä näyttävä) raottuu jo
lausuakseen ihmetyksen sanoja: ”olla”, ”rakastaa”,”luoda”.

Helena Sinervo, 22.2. 2018
Runoilija ja kirjailija