Ystävät
Tervetuloa lippuostoksille!

Osta tai varaa lippuja helposti puhelimella tai verkkokaupasta:

Kalle Ropponen

Suomi100 –juhlavuoden juhlat on juhlittu, edessä on paluu arkeen. Sata vuotta sitten itsenäistymisen jälkeinen todellisuus löi vasten nuorta itsenäistä kansakuntaa ankarammin kuin mitä pystyy edes ymmärtämään. Eriarvoisuus, sekä taloudelliset ja poliittiset vastakkain asettuneet intressit purkautuivat järkyttävimmällä mahdollisella tavalla; nuori itsenäinen kansakuntamme ajautui sisällissotaan. Tuon historiallisen tragedian perintöä kannamme yksilöinä, sukuina ja yhteiskuntana yhä tänä päivänä siitä enemmän ja vähemmän tietoisina.

”Tuon historiallisen tragedian perintöä kannamme yksilöinä, sukuina ja yhteiskuntana yhä tänä päivänä siitä enemmän ja vähemmän tietoisina.”

Nyt vuonna 2018 yhteiskunnallista arkeamme värittää taloudelliset epävarmuustekijät, globaalit kriisit, sekä vastakkain asettuneiden poliittisten intressien kasvu ja mustavalkoiseksi värjäytynyt keskustelukulttuuri. Ääriliikehdinnän, poliittisen populismin ja kasvaneen vihapuheen aikana on tärkeää muistaa vuoden 1918 tapahtumia ja yhteiskunnan silloista tilaa. Historiansa pitää tuntea, siitä pitää oppia.

Suomessa on nyt meneillään useita yhteiskunnallisia uudistuksia, joiden vaikutukset kansalaisten arkeen, toimeentuloon, sekä hyvinvointiyhteiskunnan tarjoamiin palveluihin tulevat olemaan uudistusten toteutuessa merkittäviä. Monille uudistuksille on kiistatta suuri tarve, mutta niiden valmistelu ja läpivienti on osoittautunut hyvin vaikeaksi nykyisessä poliittisessa ilmastossa. Yksi näistä uudistuksista koskee valtion rahoitusta taiteelle. Meneillään oleva uudistus taiteen valtionosuusjärjestelmän uudistamiseksi on suurin vuosikymmeniin. Kaksi vuotta kestänyt laajan asiantuntijatyöryhmän työ uudistuksen suunnittelemiseksi on päättynyt ja esitys on siirtynyt opetus- ja kulttuuriministeriön valmisteltavaksi.

Uudistus sinänsä tulee tarpeeseen. Suomalainen taidekenttä on taiteilijoiden toimeentulon näkökulmasta äärimmäisen epätasa-arvoinen ja eriarvoistava. Valtion rahoituksen ulkopuolinen, ns. vapaa taidekenttä on edellisen rahoitusuudistuksen jälkeen vuonna 1991 kasvanut moninkertaiseksi. Esittävän taiteen kentälle on syntynyt jopa kokonaisia toimialoja, jotka eivät mahdu nykyisen lain luettelemien taidemuotojen piiriin. Tällainen on esimerkiksi suomalainen nykysirkus, joka on kansainvälisestikin arvostettu esitystaiteen ala, mutta joka toimii täysin apurahasäätiöiden, tai Taiteen edistämiskeskuksen harkinnanvaraisten tukien ja avustusten varassa.

”Suomalainen taidekenttä on taiteilijoiden toimeentulon näkökulmasta äärimmäisen epätasa-arvoinen ja eriarvoistava.”

Myös perinteisemmällä teatteritaiteen kentällä on kuluneina vuosikymmeninä tapahtunut kehitystä, joka on johtanut voimakkaaseen eriarvoistumiseen taiteilijoiden ja alan toimijoiden kesken. Yhä useampi esitystaiteen taiteellista työtä tekevä työntekijä on freelancer, vapaa taiteilija. Näyttelijöiden freelanceriusprosentti oli vuonna 2017 noin 65% ja muiden esitystaiteen taiteellista työtä tekevien työntekijöiden eli ohjaajien, dramaturgien, lavastajien, puku-, valo-, ääni-, videosuunnittelijoiden, sekä tanssijoiden ja sirkustaiteilijoiden vastaava prosenttilukema jo yli 80%. Muutos vuosikymmenten takaiseen on huomattava ja alan freelanceriuden kasvu ei ole tilastojen valossa saavuttanut edes vielä lakipistettään.

”Yhä useampi esitystaiteen taiteellista työtä tekevä työntekijä on freelancer, vapaa taiteilija.”

Vapaan taidekentän rahoitus ei ole kehittynyt lainkaan vastaamaan alalla tapahtunutta muutosta. Tämä on johtanut siihen, että toimintamahdollisuuksien sekä toimeentulon välille on taiteilijoiden keskuudessa syntynyt hälyttävän suuria eroja. Osa suomalaisista, erityisesti osa nuorista juuri koulusta valmistuneista, sekä marginaalisemman taiteen parissa ja vakiintuneiden instituutioiden ulkopuolella enimmäkseen tai täysin työskentelevistä taiteen ammattilaisista elää suomalaisen köyhyysrajan tuntumassa. Samaan aikaan yhteiskunnan painostus yrittäjyyteen ja itsensätyöllistäjien aseman epäselvä tulkinta mm. työ- ja elinkeinotoimistoissa, johtaa kohtuuttomiin toimeentulo- ja selviämiskamppaluihin monien taitelijoiden elämässä.

Olen hyvin huolissani tilanteessa, jossa taiteilijat, taiteenlajit, erilaiset taideinstituutiot ja toimijat ovat ajettu suhteessa toisiinsa näin eriarvoiseen asemaan. Tekeillä oleva taiteen valtionosuusjärjestelmän muutosesitys pyrkii nyt julkistettujen lähtökohtiensa valossa kiitettävästi vastaamaan lisääntyneen freelancertyön ja kasvaneen vapaan taidekentän resurssivajaaseen. On kuitenkin aivan selvää, että ilman kulttuuriin ja taiteeseen osoitettua lisärahoitusta meneillään oleva uudistus ei tule toteutumaan, tai se johtaa hurjaan taidekentän sisäiseen sisällissotaan, sillä ilman lisärahoitusta jäljelle jää vain olemassa olevien resurssien uusjako, jossa on voittajia ja katkeria häviäjiä.

Taide ei tule kuolemaan. Sen taiteen ikiaikainen mukana olo osana ihmisyyttä on osoittanut. Mutta mikä on ja tulee olemaan taiteilijan asema osana suomalaista yhteiskuntaa tulevaisuudessa? Onko taide työnä arvostettua, mahdollista, onko se työtä jota tekemällä voi elää? Ja jos näin on, niin keille ja millä perustein?

”Muutos vaatii poliitikoilta ja päättäjiltä, mutta myös taidekentältä ja siellä toimijoilta itseltään solidaarisuutta, erilaisuuden ja erilaisten toimintatapojen ja –kulttuurien ymmärtämistä, yhteistyötä, uuden tutkimista ja oppimista.”

Muutos vaatii poliitikoilta ja päättäjiltä, mutta myös taidekentältä ja siellä toimijoilta itseltään solidaarisuutta, erilaisuuden ja erilaisten toimintatapojen ja –kulttuurien ymmärtämistä, yhteistyötä, uuden tutkimista ja oppimista. Samoja asioita, joita laajemminkin toivoisi näkevän muussakin yhteiskunnallisessa ja poliittisessa keskustelussa ja joita olisi myös sata vuotta sitten tarvittu estämään kansallisen historiamme tähän mennessä synkin hetki.

 

Kalle Ropponen
Freelancer valosuunnittelija TeM
Puheenjohtaja, Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto TEME

Kalle Ropponen