Siirry pääsisältöön
Anne Rautiainen

Haastattelussa: ohjaaja Anne Rautiainen

Mistä Kaikki äidistäni kertoo?

Kaikki äidistäni on ennen kaikkea naisten näytelmä. Kuten jo nimi lupaa, teoksen ytimessä ovat äidit ja äitiys, erityisesti haavoitettu äitiys. Olen itsekin äitinä tietenkin pohtinut paljon tätä tematiikkaa. Näytelmä kertoo äidin kaipuusta ja äidin rakkaudesta, joka ei kuole, vaikka menettäisi lapsensa. Se kertoo myös, kuinka ihmiset tarvitsevat toisiaan, sekä spontaanista perheen muodostumisesta tuntemattomien ihmisten välille. Rakkauden voima synnyttää toivoa, mikä tulee hienosti esiin näytelmässä.”

Pedro Almodóvarin elokuvissa naisilla on melkein aina keskeinen asema. Avaisitko tätä hieman?

”Naisten välinen solidaarisuus, naisten yhdessä ja yksilöinä jakama maailma on jotain, joka on Almodóvaria aina selvästi kiehtonut ja innoittanut. Almodóvarin kyky kuvata erilaisia henkilöitä on huikea. Hänen käsityksensä naiseudesta on laaja tarkoittaen paitsi henkilöitä, jotka ovat saaneet naisen vartalon jo syntyessään, myös heitä, joiden on täytynyt rakentaa naiseutensa itse. Hän suhtautuu poikkeuksellisen suurella rehellisyydellä, paljaudella ja rakkaudella kaikkiin henkilöhahmoihinsa, jotka pintapuolisesti ajatellen kuuluvat marginaaliin.”

Millainen suhde sinulla ylipäätään on Almodóvarin elokuviin?

”Almodóvarin elokuvien kausi, johon kuuluvat sellaiset teokset kuten Kaikki äidistäni ja Puhu hänelle, on minulle erityisen tärkeä. Nuorempana myös Almodóvarin pähkähullut varhaistyöt putosivat lujaa. Asuin itse Espanjassa 1980-luvun lopulla, jolloin Francon kuolemasta oli kulunut kymmenisen vuotta. Valtava yhteiskunnallinen ja kulttuurinen muutos näkyi kaikessa elämässä. Kun underground-liike purskahti esiin diktatuurin rautanyrkin alta, se oli riemastuttavaa aikaa! Kaikki ne hahmot, jotka tulivat esiin maan alta, ja joita itsekin Espanjassa kohtasin. Tämä kaikki välittyy kirkkaasti Almodóvarin leffoissa.

Almodóvar tuntee elokuvantekijänä paikkansa suuressa jatkumossa. Taiteilijan on tärkeää tietää, mihin jatkumoon kuuluu. Siinäkin mielessä Kansallisteatterin Suuri näyttämö on minulle erittäin innostava paikka. Kaikki äidistäni kunnioittaa teatterin suuria diivoja ja Hollywoodin kuolemattomia tähtiä. Mikään muu näyttämö Suomessa ei voisi tarjota tätä symbolista viitepistettä kuin nimenomaan kansallisnäyttämö, jossa ovat läsnä suomalaisen teatterin suuret näyttelijättäret, sekä elävät että kuolleet, niin historiasta kuin nykyhetkestä.

Almodóvarin teosten hienous näkyy myös siinä, että niistä löytyy aina universaaleja tasoja. Hän on ikiaikainen tarinankertoja, oikeudenmukaisuuden etsijä ja kaksinaismoralismin vastustaja. Almodóvar rakentaa teoksiinsa ihannemaailman, jollaista ei todellisessa maailmassa ole. Itse kaiken maailman myyttien rakastajana olen viehättynyt tästä. Hänen tapansa tapa nivoa tragedia ja komedia yhtenäisyydeksi on ihailtavan luonnollinen. Almodóvarin elokuvat ovat aina enemmän kuin osiensa summa.”

Olet tosiaan opiskellut, asunut ja tehnyt töitä laajalti maailmalla, myös Espanjassa. Tuleeko espanjalaisuus jotenkin erityisesti esiin esityksen näyttämötoteutuksessa?

”Mikä on erityisesti espanjalaista, on tietenkin iso kysymys… ehkä yksi asia on ainakin suomalaisiin verrattuna tunteiden näyttäminen. Aina, kun olen palannut takaisin Latinalaisesta Amerikasta tai Espanjasta, on ensimmäisenä silmään pistänyt suomalaisten ironinen etäisyys. Tässä toteutuksessa emme pelkää tunteita tai melodraamaa, vaan menemme suoraan tunteen silmään. Rakennamme esitystä, jossa koko näyttämökuva väreilee tunnetta joka kohdastaan. Pyrimme antamaan tilaa tunteille, emmekä ironisoi niitä. Haluamme tarjota katsojalle mahdollisuuden kokea esitys emotionaalisesti eikä vain kylmän analyyttisesti. Ehkä tämän voisi sanoa olevan enemmän espanjalaista kuin suomalaista.”

Sinut tunnetaan visuaalisen ja fyysisen teatterin taitajana. Miten tämä näkyy Kaikki äidistäni -esityksessä?

”Olen lähtenyt rakentamaan esitystä kuvien kautta. Ajattelen tekstiä kuvina, se on tyypillinen työtapani. Ikään kuin puhkon dialogitasoon reikiä, joiden kautta surrealistinen, henkilöiden päänsisäinen maailma pääsee näyttämölle. Tämä antaa katsojalle mahdollisuuden katsoa teosta assosiatiivisesti, vähemmän realistisesti ja analyyttisesti. Minulla on hieno mahdollisuus, kun saan tehdä työtä upeiden näyttelijöiden ja loistavan suunnittelijatiimin kanssa. Työryhmän kanssa olemme luonnehtineet tyylilajiamme ’poeettiseksi surrealismiksi’, joka kulkee ikään kuin visuaalisena virtana tarinan tapahtumien rinnalla.”

Poikkeustilanteen vuoksi jouduitte harjoittelemaan koko kevään virtuaalisesti, etäyhteyksien välityksellä. Millainen kokemus se oli?

”Etäharjoittelussa tarkan ennakkosuunnittelun merkitys korostui entisestään. Teimme suunnittelijaryhmämme kanssa käsikirjoituksen kohtaus kohtaukselta kuviksi näyttelijöille, ja mietimme mahdollista kuljetusta, asemointeja ja muuta sellaista tavallista enemmän sitä kautta. Vääriä näyttämöratkaisuja voi välttää yllättävän paljon jo paperilla. Siten myös säästyy kaikkien aikaa. Mutta teatteriesitystä tehdessä tulee vääjäämättä eteen se hetki, jolloin näyttämölle on päästävä. Kokemuksena oli aika huvittavaakin työskennellä näyttelijöiden kanssa, kun kaikki tekivät teatteria kotonaan arkisten pyykkikasojen keskellä.”

Kaikki äidistäni on ensimmäinen ohjaustyösi Suurella näyttämöllä. Millaisia tunteita se sinussa herättää?

”Suuri näyttämö ei pelota minua. Arvostan ja kunnioitan näyttämöä todella paljon, ehkä minulta vain puuttuu se ruuvi, joka saisi minut ahdistumaan tästä aiheesta. Ja kuten sanottu, kunnianosoitukseksi teatterille ja näyttelijättärille tehty Kaikki äidistäni on kuin kotonaan Suurella näyttämöllä. Jokainen tekemäni esitys on minulle ilman muuta tärkeä, näyttämöstä riippumatta.”

Anne Rautiaisen ohjaama Kaikki äidistäni -esitys saa Suomen kantaesityksensä Suurella näyttämöllä 16.9.2020.