Verkkosivustoamme uusitaan! Tästä johtuen ohjelmisto / kalenterinäkymissämme on toimintaongelmia. Tällä hetkellä nopein tapa tehdä lippuostoksia on Lippu.fi-verkkosivustolla. Pahoittelemme häiriöitä.

Eija Pouttu voitti tällä kirjoituksellaan Elämysten teatteri -kirjoituskilpailun. Kiitos kaikille osallistujille ihanista muistoista!

Kansallisteatterin Suuren näyttämön ylimmällä piippuhyllyllä istuessa kattomaalauksen hahmoja voisi melkein koskettaa. Alhaalla näyttämöllä on käynnissä Agatha Christien Murha maalaispappilassa. On esityksen ensi-ilta. Olen lumoutunut, monestakin syystä. Ensimmäinen kertani kuuluisassa teatterissa. Ensimmäinen kerta koskaan ensi-illassa. Aina vain kirjasta lukemani tarina näyttämöllä. Kuuluisia, tähän asti vain lehdistä ja televisiosta näkemiäni näyttelijöitä ihka elävinä. Leif Wagerkin. Yritän kaiken huuman keskellä katsella myös, näkyykö yleisössä julkkiksia, joita ensi-illoissa aina on.

Anja Pohjola esittää neiti Marplea. Yhtäkkiä tulee tauko, kukaan näyttämöllä ei sano mitään. Sitten jostakin kuuluu muutama saa nopealla monotonisella äänellä. Anja Pohjola toistaa lauseen roolihahmonsa tavalla ja tyylillä. Tajuan vasta hetken päästä, että todistin juuri kuiskaajan tehneen työtään. Ensi-illan jännityksessä näyttelijä unohti hetkellisesti repliikkinsä ja kuiskaaja auttoi eteenpäin. En ole koskaan kokenut vastaavaa. Sketsiohjelmissa esitetyt kuiskaajat ovat yleensä lymynneet lavan etureunan pienessä kaarenmuotoisessa kolossaan ja tehneet jotakin aivan muuta kuin olisi pitänyt.

Tapahtuma lavalla ei kestä kuin muutaman sekunnin ja esitys jatkuu sujuvana eteenpäin. Kokemus jää kuitenkin mieleeni pysyvästi, kaiken Kansallisteatterin kullan hohteen, punaisen sametin, huippunäyttelijöiden ja muun teatterin lumon lisäksi. Olen iloinen tuosta muistosta. Se teki kuiskaajan työstä näkyvää ja näyttelijästä ihmisen roolin takana.