1918 live

Keväällä 2018 Kansallisteatteri uudelleenjulkaisee toimittaja ja tietokirjailija Magnus Londenin palkitun Twitter-sarjan Valkoinen toimittaja / Punainen toimittaja (2012). Seuraa sisällissodan tapahtumia reaaliaikaisesti 7.1.–16.5. Kansallisteatterin Twitter-tilillä hashtagein #1918Live #valkoinentoimittaja #punainentoimittaja #Kangastus38.

Esipuhe: Kangastuksia vuodelta 1918

Helsinki, Helsingfors. Sumuinen satamakaupunki maassa, jota kaksikymmentä vuotta aikaisemmin riepotteli repivä ja kaoottinen sisällissota, ja ihmiset tekivät nimettömyyden suojissa asioita, jotka myöhemmin haluttiin unohtaa ja joista mieluiten vaietaan.

Kangastus 38 -esityksen tapahtumat sijoittuvat pääosin vuoteen 1938, mutta näytelmän keskeinen käännekohta on sidottu vuoden 1918 tapahtumiin, tammikuusta huhtikuuhun jatkuneeseen sisällissotaan ja sitä seuranneisiin kesän tapahtumiin.

Magnus Londenin Twitter-projekti Valkoinen toimittaja/Punainen toimittaja seuraa sotavuoden 1918 tapahtumien etenemistä Hufvudstadsbladetiin ja Arbetarnas Notisbladiin kirjoitettujen artikkelien kautta. Vaikka nämä otteet eivät edusta koko historiallista totuutta vaan kahden hyvin erilaisen lähteen subjektiivista totuutta, on kiehtovaa ajatella, että juuri nämä uutiset olisivat saattaneet olla niitä, joita Kangastus 38:n henkilöt, Milja Matilda Wiik (vuonna 1918 vielä Ahlbäck) ja Claes Thune ystävineen, monien muiden helsinkiläisten tavoin noina kuukausina lukivat, ja jotka muokkasivat heidän käsitystään sodasta ja ”vastapuolesta”.

Mikaela Hasán
Kangastus 38:n ohjaaja

 

1918 Live – sisällissota Valkoisen ja Punaisen toimittajan silmin

Lähes kymmenen vuotta sitten törmäsin Helsingin Kirjamessuilla paksuun, pölyiseen nivaskaan kellastuneita sanomalehtiä. Myytävänä. Arkistointoilijana en voinut vain vaeltaa ohitse. Siinä messujen kaaoksessa ja hulinassa aloin selailla. Hartaasti. Varoen.

Lehti oli Hufvudstadsbladet – kokonainen vuosikerta. Mikä hyvänsä vuosikerta saisi minut koukutettua, mutta tämä ei ollut mikä hyvänsä vuosikerta. Se oli 1918.

Kuten monilla muillakin, tietoni vuodesta 1918 olivat rajalliset. Talvisodan ja toisen maailmansodan osaamme ulkoa, mutta entä sisällissota? Minä oivalsin juuri silloin, siellä Kirjamessuilla, että minun on opittava. Tietämättömyys ei koskaan ole puolustus. Ja nyt, sattumalta, oli valkoinen totuus edessäni, saatavilla pilkkahintaan.

Miksi en siis tarttuisi tilaisuuteen?

Tietämättömyys ei koskaan ole puolustus.

Muutamia viikkoja myöhemmin sain kaveriltani sähköpostia verkkohuutokaupasta, eritoten eräästä ”tämä kenties kiinnostaa sinua” -tarjouksesta. Nyt oli jälleen kyse vuodesta 1918 ja taas paperilehdistä, joista joku halusi päästä eroon. Tällä kertaa totuus oli punaisten, Helsingissä keväällä 1918 ilmestyneen Arbetarnas Notisblad -lehden muodossa. Tietämättömyys ei koskaan ole puolustus, ja kuten sanottu, halusin tehdä parannuksen.

Niinpä ostin. Ja niin aloin lukea. Luin ensin valkoisten totuuden, sitten punaisten.

Lukemattomien pölyisien ja hauraiden sivujen kääntäminen oli mullistavaa. Oli vihaa. Voitonvarmuutta. Katkeruutta. Epätoivoa. Propagandaa. Mutta myös arkielämää, joka jatkui edelleen.

Ja kaikki tämä rauhallisessa kotikaupungissani, Helsingissä.

Vuoden 1918 päivälehtien voima on siinä, että ne ovat välittömiä. Ne referoivat, joskus vain huhuja, samaan aikaan kuin kaikki tapahtuu. Sillä eivät valkoiset eivätkä punaiset voineet tietää, miten kaikki päättyisi. Kukaan ei voinut tietää. Silti molemmat puolet ovat maanisen vakuuttuneita siitä, että heidän oikeutettu kamppailunsa on päättyvä voittoon.

Istuin siinä haukkoen henkeäni. En voinut antaa olla: minun oli pakko tehdä tästä materiaalista jotakin.

Koska itse olen pohjimmiltani toimittaja, oli askel ”Valkoiseksi toimittajaksi” ja ”Punaiseksi toimittajaksi” lyhyt. Twitter toimisi alustana. Live-raportointia, sekä suomeksi että ruotsiksi, siitä, mitä kaupungissamme tapahtuu.

Jos Hufvudstadsbladetissa luki, että punaiset ovat ryöstäneet talon viime yönä kello 04.30, pitäisi twiitin lähteä silloin. Jos Arbetarnas Notisbladissa luki, että valkoiset kostivat kuljettamalla vankeja Suomenlinnaan eilen iltapäivällä, julkaistaisiin myös twiitti silloin.

Lopputuloksena syntyi liki tuhat twiittiä. Sisällissota live, ensin Valkoisen toimittajan isännöimänä, ja kun punaiset ottavat pääkaupungin haltuunsa, Punaisen toimittajan toimiessa totuuden välittäjänä. Kun punaiset pakenevat Viipuriin, ottaa Valkoinen toimittaja ohjat.

Muistettakoon: Tämä ei ole kokonaistotuus vuoden 1918 tapahtumista. Sellaisia työstävät historioitsijat. Tämä on reaaliaikaista raportointia kahdesta täysin subjektiivisesta lähteestä – mutta se on autenttista, sillä täsmälleen näin kansalle raportoitiin sata vuotta sitten.

Twitter-projekti tehtiin vuonna 2012. Nyt, eläessämme vuotta 2018, saa raportointi uutta ajankohtaisuutta, kun sodasta on kulunut tasan sata vuotta. Olen siksi päivittänyt muutamia twiittejä kuvin ja pari kertaa jopa lyhyin filminpätkin. Olen ilolla nyt käynyt yhteistyöhön Kansallisteatterin kanssa, niin että twiitit saavat entistä enemmän näkyvyyttä.

Tänä keväänä sisällissota on tietenkin ahkeran väittelyn kohteena. Mutta kenties sata vuotta on tarpeeksi pitkä aika, jotta ”keskustelu” ei sisältäisi vain katkeruutta, syytöksiä ja eräänlaista pahuudella mässäilyä?

Joitakin viikkoja sitten avasin Helsingin Sanomat paneutuakseni taas kerran hyvin vanhanaikaiseen lempiharrastukseeni: paperilehden yleisönosastokirjoitusten lukemiseen. Ja kappas, sivun täyttivät kolme viisasta, sovittelevaa ja näkemyksellistä pohdintaa sodan tiimoilta: ajatuksia totuuskomissiosta. Ajatuksia siitä, kuinka lopullinen sovinto saavutettaisiin, jos kaikki hyväksyisivät tai tunnustaisivat kolme perusasiaa. Ja ajatuksia siitä, että Suomessa oli useita kymmeniä pitäjiä, joissa punaiset ja valkoiset kävivät paikallisia rauhanneuvotteluja – mutta että rauhankyyhkyjä ei koskaan huomioitu historiankirjoituksessamme.

Nämä kirjoitukset ja lukemattomat muut lausunnot herättävät toivoa ja tulevaisuudenuskoa. Me voimme päästä eteenpäin. Vihdoinkin.

Samalla on tietenkin tärkeää, että uudet sukupolvet tietävät ja ymmärtävät, mitä oikeastaan tapahtui vuonna 1918. Täällä meidän rauhallisessa Suomessamme! Veli veljeä vastaan, sisar sisarta. Vain sitä kautta voimme ymmärtää Suomeamme.

Mutta minä uskon, että me voimme – jos tahdomme – ymmärtää enemmän kuin sen. Voimme ymmärtää, että sota voi kohdata mitä tahansa valtiota tai kansaa hyvänsä.

Joten kun ihmiset tänään pakenevat – usein erilaisia sisällissotia, joissa metodit ja aseet ovat kovasti kehittyneempiä kuin vuonna 1918 – kaukaisista maista ja ehkä koputtavat meidän ovellemme, voimme pysähtyä hetkeksi. Ja ehkä uskallamme ajatella ajatuksen, sovittavan ajatuksen: Se olisi yhtä hyvin voinut tapahtua meille. Sillä se on tapahtunut meille.

Magnus Londen
toimittaja, tietokirjailija
https://magnuslonden.net/

1918 live